Peliitoilla oli haastava ilta Savonlinnassa

Henri Ruotsalainen pääsi muutaman kerran kokeilemaan SaPKon maalivahdin refleksejä. Kuva: Tuomo Seppänen

Peliitoilla oli hankala iltapuhde. Joukkue pelasi illan Mestis-kierroksen pelin hallitsevaa mestaria SaPKoa vastaan Savonlinnassa.

Kotijoukkue tuli peliin paremmin valmistautuneena ja Peliitat oli avauserässä hätää kärsimässä. Toisessa heinolalaiset kipusivat muutamaksi toviksi tasoihin. Hyvin taistellut vierailija nöyrtyi lopulta numeroin 4-2(2-0,1-2,1-0).

Peliitat ei saanut avauserässä konettaan käyntiin. SsPKo otti aloitteen alle oman tasonsa pelaavalta vierailijalta. Varsinkin SaPKon kakkosketju pyöritti peliään Peliitta-päädyssä näyttävällä tavalla. Kun tähän lisätään Peliittojen kaksi turhaa jäähyä, oli erä kokonaisuudessaan isäntien.

Vierailija paras osaaminen tulikin esiin juuri noiden jäähyjen aikaan. Alivoima oli Peliitoilla hyvää. SaPkon ensimmäinen maali syntyi ajassa 02.54 ja toinen 12.20.

Pelin painopiste siirtyi toisessa erässä kaukalon toiseen päähän. Erätauolla terästäytynyt vieraiölija otti ohjat ja numerot tasoittuivat. Valtteri Lipiäinen kavensi Eetu Elon ja Aleksi Ekin esityöstä ajassa 21.43. Tasoituksen iski Niko Kivelä viisi minuuttia myöhemmin. Tämän osuman mahdollistivat Severi Lahtinen ja Artturi Toivola.

Peliitoilla oli jatkossa mahdollisuus ottaa numerolliset ohjat isäntien jäähyjen kautta, mutta ylivoima ei pelittänyt. SaPko sai vielä erän lopulla onnekkaan maalin, joten Peliitoille jäi päätöserään kirittävää.

Päätöserä oli ottelun tasaisin ja erittäin vauhdikas. Kummallakin joukkueella oli omat paikkansa ratkaista peli. Lopulta isännät olivat onnekkaampia pystyen tekemään neljännen maalinsa tyhjään Peliittamaaliin vierailijan hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia.

Tuomo Seppänen

Jaa artikkeli

Suosittelemme