Sata työntekijää, kahdeksantoista kansalaisuutta - Sirkus Finlandia on kuin kansainvälinen kylä

Sirkuksessa on kolmisenkymmentä taitelijaa, joka vuosi myös joku suomalainen. Tänä vuonna Anni Pietala taituroi saksalaisen Merie Freundin kanssa koomisessa pariakrobatiassa. Kuva: Kari Nieminen info@reklaamikari.

Harvasta firmasta sanotaan ääneen se, mitä Sirkus Finlandiasta.

- Meillä menee hyvin. Ei meillä ole mitään valittamista. Katsojamäärät ovat pysyneet suunnilleen samana viime vuosien ajan, meillä on 230 000 kävijää seitsemän kuukauden aikana, kertoo Sirkus Finlandia tiedottaja Jouni Aalto.

Liikevaihto kasvaa vähän vuosittain, viime vuonna se oli 4,9 miljoonaa euroa. Lipun hintoja ei ole ollut tarvetta nostaa kolmeen vuoteen.

- Heti kun sade loppuu, ei valiteta. Toisaalta sadekin on meille positiivinen asia. Jos sataa, ihmiset eivät viitsi lähteä mökille, vaan tulevat sirkukseen.

Jopa tällainen vanha sirkusrotta kuin minä kokee esityksen jännittäväksi. Jouni Aalto

Paljon tarjontaa

Sirkus Finlandia työllistää reilut sata ihmistä seitsemäksi kuukaudeksi vuodessa. Taiteilijoita on orkesterin miehitys mukaan lukien kolmisenkymmentä. Eniten on teknistä henkilökuntaa, esimerkiksi teltanrakentajia on kahdeksantoista ja sähkömiehiä neljä.

- Lisäksi meillä on esimerkiksi yksi työntekijä, jonka työtä on vesijohtojen vetäminen ja yksi, joka huolehtii pyykeistä, Aalto kertoo.

Monilla työntekijöillä on useita työtehtäviä. Sirkus on kuin pieni liikkuva kylä.

- Esimerkiksi Lahteen tullessamme meille riittää pelkkä kenttä ja vesi. Kaikki muu on mukana.

Tänä vuonna vettä kuluu paljon, kun mukana kiertueella on nuori merileijona Lappi Lola-äitinsä kanssa. Pelkästään kuorma-auton uima-altaaseen tarvitaan 15 000 litraa vettä. Vettä ei voi kuljettaa kiertueen mukana, vaan allas täytetään aina uudelleen. Lisäksi merileijonilla on pihalla leikkiallas.

Sirkustaiteilijoista on enemmän ylitarjontaa kuin puutetta, mutta tiedottaja Jouni Aallon mukaan sopivan paketin kasaaminen vaatii melkoisesti työtä. Ohjelmistoa aletaan rakentaa pari vuotta etukäteen.

Yllätyksiäkin voi tulla. Esimerkiksi tämän vuoden klovni on amerikkalainen nainen, jonka johtaja bongasi vasta tämän vuoden tammikuussa.

- Tyttö lensi San Franciscosta Helsinkiin ja on sopeutunut joukkoon hyvin.

Sirkus Finlandialla on kovat laatuvaatimukset. Kokonaisuus pitää myös rakentaa niin, että kaikki osat sopivat Suomeen ja kyseisen vuoden näytökseen. Esimerkiksi kaikki klovnit eivät toimi Suomessa, koska meillä on ihan omanlaisemme huumorintaju.

Esiintyjien on myös tultava toimeen keskenään. Kiertueelle mahtuu yksi diiva, mutta ei samana vuonna kahta.

- Tänä vuonna ei ole yhtään, Aalto väittää.

Viikon harjoittelu

Sirkusammattilaisten numerot ovat valmiina ennen kauden alkua, mutta kokonaisuutta harjoitellaan viikon ajan ennen kuin lähdetään kiertueelle. Valot, äänet, maneesitoiminta ja yhteistyö orkesterin kanssa vaativat hiomista.

Taiteilijoiden kansalaisuudella ei ole merkitystä. Yhteinen sääntö on, että uskontoa ja politiikkaa ei puhuta. Esimerkiksi tänä vuonna kiertueella on 18 eri kansalaisuuden edustajia. Virallisia kieliä ovat saksa, englanti, italia ja venäjä - jos yhteistä kieltä ei löydy, käytetään käsiä apuna.

Joka vuosi pyritään saamaan mukaan vähintään yksi suomalainen sirkustaiteilija. Tänä vuonna mukana on Anni Pietala, joka esittää koomista pariakrobatiaa Anni ja Möllö -numerossa sekä sirkuksen johtaja Calle Jernström junior omalla jonglöörinumerollaan.

Viime vuonna mukana oli koulutuskeskus Salpauksen sirkuskoulusta valmistunut akrobaatti Heidi Latva.

- Suomalaiset ovat ahkeria ja seitsemän kuukauden kiertueen jälkeen kysyttyjä maailmalla. Latva oli talven Englannissa ja nyt Tanskassa, Aalto kertoo.

Jännitystä luvassa

Tälle vuodelle Aalto lupailee jännittävää sirkusiltaa.

- Jopa tällainen vanha sirkusrotta kuin minä kokee esityksen jännittäväksi, 38 vuotta sirkusalalla toiminut Aalto toteaa.

Erityisesti ilma-akrobatianumerot saavat sykkeen kohoamaan.

Sirkus Finlandia Heinolassa 1.5. ja Lahdessa 2.-3.5.

Fakta

Sirkus Finlandia numeroina

Taitelijoita on orkesteri mukaan lukien noin 30 henkilöä.

Esiintyjien lisäksi sirkuksessa työskentelee noin 70 henkilöä.

Suomen kiertueen aikana kilometrejä kertyy noin 8 000.

Sirkusteltta pystytetään ja puretaan vuodessa noin 120 kertaa.

Numeroituja istumapaikkoja katsomossa 1 150 kpl.

Katsojia yli 230 000 vuodessa.

Liikevaihto kaudella 2014 oli 4,9 miljoonaa euroa.

Leila Mehto
leila.mehto@ess.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme