Jyrängön uudella asukastuvalla parannetaan pahaa maailmaa

Jos tykkää pullasta ja puheensorinasta, kannattaa pistäytyä Jyrängön uudella asukastuvalla.

- Paikka on vanha, Jyrängön liikekeskus, mutta huoneiston sijainti uusi, neuvoo tuvan emäntänä aloittanut vapaaehtoistyöntekijä Serafina Kinnar.

Jyrängön asukastupaa pyörittää alueen asukasyhdistys.

- Tällä hetkellä kerhotoimintaa kolmesti viikossa. Viikonloppuisin tupa on kiinni, Kinnar selventää.

Tiistaisin tuvalla kokoontuu keskustelukerho, keskiviikkoisin käsityökerho ja torstai on varattu bingolle.

Juttua tehtäessä koolla oli keskustelukerho.

- Tämä on tarkalleen 474:s kokoontumiskerta. Päivän aihe on Valta ja viisaus, tarkistaa Pertti Ronkainen aihevihosta.

Menossa on toinen aihevihko, sillä ensimmäinen tuli täyteen.

- Aloitimme kymmenkunta vuotta sitten. Kokoontumisia on ollut keskeytyksittä, hän sanoo.

Kerho on sitkeämpi kuin tupa.

- Muistaakseni tupa on mennyt alta ainakin kolmesti, mutta olemme muuttaneet perässä, Ronkainen laskee.

Tupaan tutustumassa olivat Tommolan asukastuvan vapaaehtoiset Marja-Liisa Hilander ja Aila Elo.

- Tommolaan ei kesäksi saatu emäntää, joten tupa on nyt kiinni. Ilmankaan ei voi olla, joten päätimme Ailan kanssa kiertää kesällä muissa tuvissa, Hilander selventää.

Hilander olettaa, että Jyrängön lisäksi Mustikkahaan tupa ja kirkonkylän Kyläpirtti olisivat kesällä auki.

- Tämä Jyrängön tupa on oikein hyvällä paikalla. Tila on kotoinen ja valoisa, vierailijat arvioivat.

Lue koko juttu torstain Itä-Hämeestä.

Esa Arvekari
esa.arvekari@mediataloesa.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme