Teatteriarvio: Vadelmavene tuuliajolla - Heinolan kesäteatteri ei löydä uusi ulottuvuuksia Miika Nousiaisen kirjasta

Vadelmavenepakolaisen Mikkona nähdään Iikka Forss. Ensimmäistä kertaa Heinolassa näyttelevällä Minttu Mustakalliolla on useita rooleja. Kuva: Lauri Rotko

Teatteriarvio Heinolan kesäteatteri

Vadelmavenepakolainen

Ennakkonäytös 14.6.2017

 

Juoni ei pääse heräämään eloon eikä kutsu mukaan tarinaan. Tai paremminkin tarina ei oikein jaksa kiinnostaa.

Heinola on vuosikausia viihdyttänyt kesäteatterikansaa ulkomaisilla näytelmillä. Tänä vuonna, Suomen satavuotisjuhlan hengessä, lavalle nousi vaihteeksi kotimainen teksti: Miika Nousiaisen läpimurtoromaani Vadelmavenepakolainen. Kansan huumorintajuun vedonnut teos purkaa absurdeihin mittoihin saakka suomalaista myyttiä siitä, että Ruotsissa kaikki on paremmin. Ei ihme, että kirjasta on olemassa monta näyttämöversiota sekä elokuva.

Kesäteatterin lavallekin tämän karikatyyrisiä vastakkainasetteluja pursuavan aiheen uskoisi sopivan hyvin. Kun remmissä on vielä lupaava porukka, ja veneen ohjauksesta vastaa Heinolassa jo monta vuotta kokemusta kerännyt Jaakko Saariluoma, ilta antaa odottaa paljon.

Alkuperäistekstissä minäkertojalla (Mikko Virtanen Kouvolasta) on vahva rooli tarinan kuljettamisessa. Tapahtumat suodattuvat hänen kauttaan, ja suuri osa huumoristakin tulee hänen ajatuksistaan sekä tavastaan esittää tapahtumat - ei välttämättä niinkään tapahtumista itsestään. Alex Meaneyn näytelmäsovitus pysyy uskollisena tälle ratkaisulle.

Se luo valtavat paineet Iikka Forssin Mikolle, jonka on lähestulkoon yksin sekä kannateltava tarinaa kertomillaan asioilla että pidettävä yllä sellaista suhdetta yleisöön, että se jaksaa kiinnostua kuulemastaan koko illan ajan.

Haluaisin ajatella, että niin Iikka Forss kuin yli 60 eri roolia näyttelevät kuusi näyttelijää suoriutuvat työstään kunnialla. Valtavan tekstimäärän haltuunotto sekä tasapainoilu kertoja-Mikon ja kohtauksissa esiintyvän Mikon välillä on Forssille suoritus, joka varmasti kesän mittaan saa vielä lisää varmuutta ja syvyyttä.

Teknisestikin näytelmä soljuu hyvin ja kaikista nopeisiin vaihtoihin liittyvistä haasteista selvitään jo ennakkonäytöksessä hyvin.

Siitä huolimatta juoni ei pääse heräämään eloon eikä kutsu mukaan tarinaan. Tai paremminkin tarina ei oikein jaksa kiinnostaa. Alkupuolella jaksaa vielä jotenkin odottaa, mitä tästä syntyy, mutta mitä pidemmälle päästään, sitä enemmän pitkästyttää. Näytelmä tuntuu yritykseltä esittää nopeasti mahdollisimman monta kohtausta Nousiaisen kirjasta.

Se on sääli, sillä tällä porukalla tuosta teemasta olisi voinut luoda oikeasti teräviä, hauskoja ja kiinnostavia tulkintoja.

Myöskään näytelmän rakenne ei tee oikeutta näyttelijöiden lahjoille. Samalla kun kertoja urakoi yksin tarinaa eteenpäin, muut näyttelijät pistäytyvät lavalla vain lyhyinä välähdyksinä. Ne eivät mahdollista tarinaan tempautumiseen vaadittavan jännitteen syntymistä näyttelijöiden välille. Heidän tehtäväkseen jää yritys naurattaa esitetyillä vitseillä ja karikatyyrisillä hahmoilla. Tässä onnistuttiin välillä.

Kaunis kesäilta, Heinolan legendaarinen tunnelma ja sympaattinen, epäilemättä kaikkensa näytelmän toimivuuden eteen tehnyt porukka saavat kuitenkin toivomaan pelkkää hyvää Vadelmavenepakolaisen kesään.

Teksti: Miika Nousiainen, sovitus: Alex Meaney, ohjaus: Jaakko Saariluoma. Rooleissa Iikka Forss, Ulla Tapaninen, Taisto Oksanen, Minttu Mustakallio, Katja Küttner, Jari Pehkonen.

Saara Harju

Jaa artikkeli

Suosittelemme