Lapset ovat toivottuja ravintola-asiakkaita Heinolassa: "Suomessa on liian jäykkä kulttuuri, mitä tulee lapsiin ravintoloissa"

Heinolan ravintoloissa lapsiin suhtaudutaan myönteisesti. Kuva: Meri Lantela

Ravintoloiden lapsiasiakkaat ovat herättäneet kiivasta keskustelua. Pienten asiakkaiden ja heidän vanhempiensa käytöstä on puitu niin blogeissa, keskustelupalstoilla kuin Facebookissakin. Heinolalaisravintoloihin lapset ovat tervetulleita.

- Meillä lapsiasiakkaat ovat yhtä tärkeitä kuin aikuisetkin, ja me kannustamme vanhempia ottamaan lapset mukaan ravintolaan. Suomessa on liian jäykkä kulttuuri, mitä tulee lapsiin ravintoloissa, pohtii Helin ravintolan ravintolapäällikkö Janne Nurminen.

Ravintoloihin ei ole kantautunut kielteistä palautetta lapsista.

- Mielestämme sellaisen negatiivisen palautteen antaminen on turhaa. Lapset kuuluvat tänne siinä missä aikuisetkin, sanoo Kusmikun toinen yrittäjä Jenita Leppälä.

Heinolalaisen Jasmin Pasinin mielestä lapsi saa olla ravintolassa lapsille sopivaan kellonaikaan, kunhan vanhemmat pitävät huolen, että lapsi käyttäytyy tilanteen vaatimalla tavalla.

- Jos tiedetään, ettei lapsi osaa olla ihmisiksi, kannattaa lapselle järjestää hoitopaikka, Pasin sanoo.

Helena Laitisen mielestä lasten tulee oppia käyttäytymään eri paikoissa ja tilaisuuksissa.

- Ei me itsestään tapoja opita, vaan jonkun täytyy opastaa ja olla hyvänä esimerkkinä, Laitinen sanoo.

Aiheesta lisää huomisen Itä-Hämeessä.

Meri Lantela
meri.lantela@mediataloesa.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme