Heinolan kaupungin katuverkon yli 4 400 liikennemerkkiä vaativat huoltoa viikottain

Valtion tai tai kaupungin tie, merkkejä riittää. 30 kilometrin nopeusrajoitus jää monelta Kauppakadulta Siltakadulle käännyttäessä huomaamatta. Kuva: Sami Lettojärvi

Heinolan kaupunki inventoi viime vuoden keväällä hoitamiensa väylien liikennemerkit kuvaamalla koko katuverkkonsa, noin 175 kilometriä ajoratoja ja 80 kilometriä kevyen liikenteen väyliä.

Löytyneet 4 445 liikennemerkkiä on nyt tallennettu sähköiselle kartalle, jolta voi hahmottaa sekä laajoja liikenneympäristön kokonaisuuksia että tarkastella haluamaansa paikkaa tarkemmin kuvatallenteena.

Vionice oy:n kaupungille toimittama karttasovellus valmistui käyttökuntoon vasta äskettäin, ja sen tuleva käyttö ja tietojen päivittäminen ovat vielä pohdinnassa.

- Kyllä sille käyttömahdollisuuksia varmasti on, arvioi katumestari Jari Hämäläinen.

Liikennemerkit teettävät kaupungin katuosastolla paljon työtä. Toiminnallisten muutosten ohella sitä työllistävät merkkien kuluminen ja vahingoittuminen.

- Kyllähän niitä saa olla viikoittain korjaamassa. Talviaikaan ihmiset ajavat merkkejä päin, kun on liukasta, ja on ilkivaltaakin. Katukilpiä on harvakseltaan poikki, kun niissä roikutaan, eikä vaneri sitä kestä, kertoo Hämäläinen.

Lue lisää torstain Itä-Hämeestä.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Jaa artikkeli

Suosittelemme