Osa Heinolan seiskaluokkalaisista käyttäytyy holtittomasti

Nuorisopalvelujohtaja Anne Pänkäläinen ja lasten ja nuorten huollon erityistyöntekijä Leena Keskiivari-Rantanen johdattelivat puhetta torstai-iltana nuorten talolla. Kuva: Armi Salonen

Viilleltyjä säkkituoleja ja revittyjä kukkia kirjastossa. Niin holtitonta käytöstä uimahallissa, että rangaistukseksi on annettu muutaman päivän porttikieltoja.

Heinolassa on nyt joukko nuoria, joiden käytöstä ei voi olla huomaamatta. Torstaina kissa nostettiin pöydälle nuorten talossa. Nuorisopalvelun, yläkoulun ja kirjaston järjestämään keskustelutilaisuuteen oli kutsuttu nuorten huoltajia. Paikalle saapui aktiivisen keskusteluringin verran ihmisiä. Mutta enemmän huoltajia olisi mahtunut. Varsinkin siksi, että kyseessä ei ole marginaalinen ilmiö.

- Kyse on seitsemäsluokkalaisista eli 13-vuotiaista nuorista. Tässä ei ole vain muutamaa nuorta, vaan puhutaan isommasta ryhmäilmiöstä, taustoitti nuorisopalvelujohtaja Anne Pänkäläinen.

- Uimahallissa nuoria on ojennettu. Mutta he eivät usko, ennen kuin heidät poistetaan tilasta, Pänkäläinen sanoi.

Sama kuvio on toistunut kirjastossa.

Lyseonmäen koulun rehtori Jani Alatalo luonnehti seiskaluokkalaisia ikäisiään lapsellisemmiksi.

- Voi sanoa, että näillä seiskaluokkalaisilla on myöhäistynyt lapsuus. Käytöksen perusteella sijoittaisin heidät 3-4-luokkalaisten ryhmään, Alatalo sanoi.

Vaikka seiskaluokkalaiset ovat käytännössä lapsia, heillä on paine käyttäytyä koulussa vanhempien oppilaiden lailla.

- Oikeasti he haluaisivat ehkä leikkiä piilosta tai lumisotaa, mutta ryhmäpaine estää sen, Alatalo arvioi.

Ristiriidasta seuraa monenlaisia lieveilmiöitä. Ruokalassa joku kasaa lautaselleen 56 nakkia ja näyttää kavereille, että pystyy syömään annoksen. Joku toinen tilaa kouluun pitsan kesken päivän.

Anna Onali-Ovaska

Jaa artikkeli

Suosittelemme