Urheilu

KHL:ssäkin voi joutua dopingtestiin

Mikko Koskinen liittyi tällä viikolla Vierumäellä leireilevään Leijonaryhmään. Kuva: Janne Pussila

Jääkiekon MM-kisat pelataan toukokuussa Venäjällä, missä koko maan urheilua ravisuttanut dopingvyyhti laajeni muutama viikko sitten koskemaan myös alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkuetta. Puheet KHL:n ja venäläisten pelaajien villistä dopingkulttuurista ovat velloneet jo vuosia.

Kun Leijonat harjoittelivat Vierumäellä keskiviikkona, oli kiekoissa isot Maailman antidopingtoimiston tarrat, missä luki "Doping is not hockey".

Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Kari Jalonen uskoo, että muuallakin pelataan puheista huolimatta ihan samanlaisilla kiekoilla.

Jalosen mukaan suomalaisten KHL-pelaajien kanssa ei ole edes tarvinnut keskustella dopingista.

- Emme ole millään tavalla huolissamme dopingista suomalaisten pelaajien keskuudessa. Kaikki meidän urheilijamme ovat hyvin valveutuneita ja tietävät säännöt.

Suomen leiriryhmään liittynyt maalivahti Mikko Koskinen on pelannut Venäjällä KHL:ssä kolme kautta. Koskinen vakuuttaa, ettei ole koskaan urallaan törmännyt dopingiin. Hän korostaa pelaajien omaa vastuuta doping-sääntöjen noudattamisessa.

- Lopulta jokainen on itse vastuussa siitä mitä suuhunsa laittaa.

Koskinen on huomannut, että Venäjän dopingvalvonta on kiristynyt kevään aikana.

- Testien määrä on lisääntynyt kaikissa sarjoissa Venäjällä. Itsekin jouduin playoff-peleissä pari kertaa testeihin, mikä on hieno asia. Testit kertovat, että asiaan suhtaudutaan vakavasti.

Janne Pussila
janne.pussila@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat