Urheilu

Heinolan tytöt Katalonian mailla

Turnausmatkalla oli mukana 16 HP-47:n tyttöä. Heinolaisjoukkueen tunnukset olivat näkyvästi esillä kisapaikalla.

HP-47:n C15-tytöt osallistuivat reilu viikko sitten Barcelona Girls Cup -jalkapalloturnaukseen Santa Susannassa noin sata kilometriä miljoonakaupunki Barcelonasta pohjoiseen. Espanjan Kataloniassa heinolalaiset hävisivät ottelunsa katalonialaisia, islantilaisia, sveitsiläisiä ja ranskalaisia vastaan, mutta matkan anti oli unohtumaton.

- Kun olimme todella lähellä toisiamme koko matkan ajan, niin joukkuehenki kasvoi. Kun pelasimme hyvin joukkueena, niin jotkin peleistä menivät aika hyvinkin, sanoo joukkueen pelaaja Robeley Salminen ja kiittelee seuraa mahdollisuudesta osallistua viisipäiväiselle turnausmatkalle.

- Monet joukkueet eivät pääse koskaan turnaukseen jonnekin Espanjaan. Tällaista kokemusta ei ehkä tule enää toista kertaa, hän lisää.

HP:n valmentajan Sakari Laamasen mukaan joukkueiden tasoerot olivat tiedossa jo ennen matkalle lähtöä.

- Sarja, jossa olimme mukana oli 2000 ja 2001 syntyneille, joten vastustajilla oli mukana vanhempia pelaajia. Meillä noin puolet joukkueesta on 2002 syntyneitä. Siinä mielessä tämä oli tytöiltä hyvä suoritus, Laamanen kertoo.

Heinolalaisjoukkueen nuorimmat pelaajat ovat syntyneet vuonna 2003. Tasoitusta he antanevat myös olosuhteissa, koska talvisin joukkue joutuu harjoittelemaan koulun liikuntasalissa ja osan kesäkaudesta hiekkakentällä, kun vastustajista moni voi harjoitella ympäri vuoden ulkona.

Risto Pohjanen
risto.pohjanen@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat