Urheilu

Jäljitys osaksi lätkävalmennusta

Älykiekko: Kaikki Vierumäellä pelaavat joukkueet jatkossa digitaaliseen seurantaan.

Vierumäellä käyttöön otetun digitaalisen pelinseurantajärjestelmän, Wisehockeyn tarkoituksena ei ole esittää pelitapahtumia ainoastaan viihteellisessä muodossa.

– Viihde-elementtihän tämä kiistämättä myös on, koska yleisö ja pelaajat näkevät pelin lomassa screeniltä visuaalisen katsauksen pelitapahtumista, toteaa valmennuksen kehittäjä Juha Vuori.

Vuori, jääkiekon kehitysasiantuntija Jukka Varmanen ja projektipäällikkö Robert Andersen askartelevat Wisehockeyn kehittämiseksi niin, että sen käyttö olisi mahdollista missä tahansa ottelussa Vierumäellä.

– Tällä hetkellä pelitapahtumadatan jalostaminen esitettävään muotoon on muutaman tietokonenäppäimen takana. Jatkossa järjestelmä saadaan automaattiseksi on-off -tyyliin, Vuori sanoo.

Todellinen mullistus tullaan näkemään valmennuksen alueella.

Wisehockeyn todellinen mullistus tullaan näkemään valmennuksen alueella.

Vierumäellä digitaalinen pelinseuranta oli ensi kerran tulikokeessa Pohjola-leirin aikana.

– Se herätti suurta mielenkiintoa nuorissa. He tutkivat innostuneina omia suorituksiaan screeniltä.

Koska pelaajien ja kiekon kaikki liikkeet rekisteröityvät, voidaan datasta hakea tarkkaa tietoa lähes kaikkiin pelaajien liikkumista ja suoritusta koskeviin tekijöihin.

– Pelaajia ja valmentajia kiinnostaa luisteltujen matkojen lisäksi esimerkiksi se, kuinka pelaajat vaihtavat sekä ryhmittyvät ja sijoittuvat eri pelitilanteissa. Järjestelmä näyttää tämän karttoina joihin kirjautuvat värilliset prosenttiosuudet sen mukaan kuinka paljon pelaaja on käyttänyt tiettyä kaukalon aluetta pelin aikana.

Koska data on pelaajakohtaista, antaa se uuden lähtökohdan henkilökohtaiseen valmennukseen.

– Valmentaja ja pelaaja voivat perustaa seurannan, palautteen ja kehitystavoitteet absoluuttiseen tietoon. Tämä mahdollistaa muun muassa suoritusten tarkan osoittamisen ja niiden seurannan.

Voivatko pelaajat kokea painostavaksi sen, että valmentaja, yleisö ja pelikaverit voivat reaaliajassa nähdä pelaajan suoritustason ja verrata sitä muihin?

– Tällaista asennetta emme ole vielä huomanneet. Olemme testanneet tätä toistaiseksi nuorilla. He ovat lapsuudesta asti pelanneet tietokonepelejä ja tottuneet siihen, että tietokone arvioi lakkaamatta heidän suoritustaan vastaavanlaisella statistiikalla. He kokevat sen pikemminkin kannustavana haasteena ja tilaisuutena analysoida omaa peliä, Andersen vakuuttaa.

Andersenin mukaan vaikuttavin tulos saadaan, kun päästään analysoimaan junioreita koko heidän kehityksensä ajan.

– Oletuksena on, että henkilökohtainen valmennushyöty on nuorelle sitä suurempi, mitä nuorempana hän tottuu järjestelmään ja omaksuu sen osaksi valmennusta. Nuoret pelaajat ovat mukautuvampia ottamaan vastaan palautetta ja omaksumaan muutoksia suorituksessaan, hän sanoo.

Wisehockey antaa kiistattoman valmennusedun niille joukkueille, jotka ottavat sen käyttöön.

Järjestelmää käytetään tällä kaudella muun muassa Suomen ja Norjan Liigoissa. Helmikuussa 2019 järjestelmä asennettiin myös Jokereiden kotihalliin Hartwall Arenalle KHL:n runkosarjan otteluita varten.

Voiko tämä aiheuttaa ristiriitaa niiden joukkueiden kanssa, jotka eivät käytä järjestelmää?

– Valmentaja voi nykyisinkin istua läppärin kanssa katsomossa, kerätä vastaavanlaista tietoa ja käyttää sitä reaaliajassa. Se on kuitenkin hidasta, kun verrokkina on automaattisesti kerätty tieto, Vuori miettii.

Hän ei usko, että tiedon keruun automatisointi sinänsä muuttaisi suhtautumista tällaiseen valmennusapuun.

– Uskon, että Wisehockey yleistyy helppokäyttöisyytensä vuoksi vähitellen kaikilla sarjatasoilla.

Wisehockey-analytiikka

Suomalaisen ohjelmistoyritys Bitwisen kehittämä automaattinen, reaaliaikainen urheiluanalytiikka-alusta.

Järjestelmä näyttää pelitapahtumat graafisessa, helposti avautuvassa muodossa.

Tiedot palvelevat yleisöä ottelun aikana ja valmentajaa pelaajan kehityksen seurannassa.

Pelaajissa ja kiekossa olevat jäljittimet rekisteröivät liikkeet järjestelmään, joka esittää ne graafisina tietoina.

Automaattista järjestelmää pääsevät jatkossa käyttämään kaikki Vierumäen hallissa pelaavat joukkueet.

Asennuksen jälkeen järjestelmästä ei aiheudu merkittäviä lisäkustannuksia.

Ensimmäisenä älykiekkoa hyödynsivät helmi-maaliskuussa Suomen Jääkiekkoliiton Pohjola-leirin nuoret, 102 kärkipelaajaa 2004 syntyneiden ikäluokasta.

Esa Arvekari
esa.arvekari@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat