Urheilu

Mikä tahansa on mahdollista

Hartolan Voiman Eemil Porvarin kehitys jatkuu suotuisana.

Vaikka Hartolan olosuhteet yleisurheilun harrastamiseen ovat vielä tovin ennen kenttäremonttia 1950-luvulta, löytyy kunnasta väkimäärään suhteutettuna poikkeuksellisen paljon hyviä yleisurheilijoita.

Heistä suurimmat odotukset ovat Eemil Porvarin alati levenevillä hartioilla.

Juuri peruskoulun päästötodistuksen pokannut Porvari on eräs koko valtakunnan lupaavimmasta nuorista yleisurheilijoista.

Viime kaudella Porvari voitti ikäluokkansa SM-kultaa moniottelussa, keihäässä, pituudessa ja halli 5-ottelussa.

Viimeistään keihäänheiton maailmanennätys nosti nuorukaisen nimen rutikuivasta kaudesta kärsivän, mutta edelleen menestystä janoavan, yleisurheiluväen tietoisuuteen.

16-vuotias Porvari kilpailee tämän kauden SM-kisoja lukuun ottamatta vuotta vanhempien sarjassa, joten vastus on viime kesää kovempaa.

Porvari aloitti kauden lupaavasti ensimmäisessä virallisessa kymmenottelussaan Tampereen maaottelukatsastuksessa sijoittumalla toiseksi. Sijoitus riitti paikkaan ensi viikonloppuna Uppsalassa järjestettäviin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin.

Sijoitusta enemmän kertoo kuitenkin, että Porvari teki Tampereella uuden ennätyksensä peräti kahdeksassa lajissa, joten odotukset vain kasvavat.

– Ehkä ulkopuolisten odotukset ovat vähän lisääntyneet, mutta koitan olla miettimättä niitä liikaa ja keskityn vain omaan tekemiseeni. Tietyllä tavalla paineita voi myös käyttää myös hyväksi kilpailutilanteessa, Porvari sanoo.

Odotuksia ja paineita on kertynyt myös lähempää, mutta Porvari on opetellut käsittelemään niitä oikein.

– Nuorempana olin ehkä liian itsekriittinen, mutta nyt olen antanut vähän periksi ajatukselle, että joka kerta pitäisi saavuttaa paras mahdollinen tulos. Yritän ottaa vähän rennommin.

Ruotsin PM-kisojen lisäksi Porvaria kiinnostaa eniten keihäskisa heinäkuun lopulla Bakussa järjestettävillä nuorten Olympiafestivaaleilla.

Pidemmän aikavälin tavoitteena siintää Suomen edustusasu aikuisten arvokisoissa.

–  Olisihan se hienoa heittää pitkälle isoissa kisoissa. Tärkeintä olisi kuitenkin pysyä terveenä, Porvari sanoo.

Terveys on väkisinkin yhä useammin nuoren urheilijan mielessä, sillä monipuolisesti kymmenottelun lajeja harjoittelevan Porvarin ykköslaji on fyysisesti raaka keihäänheitto.

Olkapää kiusasi Porvaria sen verran, että keihäsharjoittelu jäi tänä keväänä vähemmälle, mutta Tampereella vaiva oli enää muisto.

– Keihäänheitossa on koko kroppa aika kovilla. Varsinkin olkapää, kyynärpää ja tukijalka joutuvat kovaan paineeseen. Keihäänheitossa onkin aika harvinaista, että ihan terveenä pääsisi heittämään.

Juuri nyt kaikki näyttää kuitenkin hyvältä ja Porvari voi tavoitella sitä täydellistä heittoa.

– On kiva katsella, jos taivaalla näkyy vain piste, kun keihäs lähtee uimaan täydellisessä asennossa, 70 metrin rajan 700 gramman keihäällä rikkonut Porvari sanoo.

Tällä hetkellä Porvari harjoittelee noin 4–6 kertaa viikossa. Nuorukaisen elämä ei ole pelkkää urheilua, vaikka vapaa-aikakin kuluu mieluusti kavereiden kanssa eri pelejä pelaten.

Porvari haki urheilulukioon Lahteen ja mikäli paikka irtoaa on edessä muuttokuorman rahtaaminen Hartolasta Lahteen omaan asuntoon, minkä jälkeen äidin lihapadat ovat kaukana.

– Onhan se jännittävää muuttaa omilleen, kun sitten on aika paljon asioita omalla vastuulla. Onneksi minulla oli köksä valinnaisena niin osaan jotain ruokaakin laittaa, Porvari sanoo.

Ensi viikonlopun PM-kisojen jälkeen Porvari unohtaa hetkeksi yleisurheilun, kun hän lähtee rippileirille isoseksi.

Janne Pussila
janne.pussila@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme

Luetuimmat