Urheilu

Tuplamestari Jukka Varmanen toi MM-pokaalit Heinolan torille

Jukka Varmanen on ollut mukana kolmen maailmanmestarijoukkueen valmennusryhmässä. Kaksi mestaruuksista on tullut kuluvana vuonna. Kuva: Kiia Aha

Heinäkuun helteissä talvilajit voivat tuntua kaukaiselta ajatukselta, mutta maanantaina Heinolan torilla päästiin muistelemaan viime kauden suomalaista jääkiekkomenestystä.

Heinolalainen mestarivalmentaja Jukka Varmanen toi torille mukanaan niin nuorten Leijonien kuin miesten maajoukkueen voittamat MM-pokaalit.

Vuodenvaihteessa Kanadassa järjestetyissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Varmanen toimi Suomen kultajoukkueen apuvalmentajana Jussi Ahokkaan johtamassa valmennusryhmässä.

Toukokuussa Slovakiassa miesten kisoissa Varmasen vastuulla oli videovalmennus ja vastustajan tarkkaileminen.

Molemmissa kisoissa Varmanen pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta, ja vuonna 2016 alle 18-vuotiaiden kanssa voitettu kultamitali sai seuraa palkintokaappiin.

Pokaali päiväksi haltuun

Maajoukkueiden pokaalien kanssa toimitaan samalla periaatteella kuin esimerkiksi NHL:n Stanley Cupin kanssa, eli jokainen pelaaja ja valmentaja saa viettää pokaalin kanssa yhden päivän haluamallaan tavalla.

Varmaselle oli itsestäänselvyys, että hänen päivänään pokaalit tuodaan kotikaupunkiin Heinolaan.

– Heti kun selvisi, että saan pokaalit tänne, niin lähdettiin eri linkkien kautta järjestämään tätä hommaa. Lähtökohtana oli hyvän mielen päivä, että ihmiset saavat tulla tänne katsomaan ja kuvaamaan pokaaleja.

– Täällä näkyy hymyileviä ihmisiä, joten tämä on täyttänyt odotuksensa siinä mielessä, Varmanen iloitsee.

Päättynyt kiekkokausi oli Suomen maajoukkueille poikkeuksellista menestysputkea. Kahdesti kultajuhlia viettänyt Varmanen näkee yhtäläisyyksiä mestarijoukkueissa.

– Menestyviä joukkueita yhdistää aina hyvä yhteishenki, hyvät pelaajat ja toimiva johtoryhmä. Kaikkein parhaiten on jäänyt mieleen juuri niiden joukkueiden yhtenäisyys. Yhteistyöllä saatiin tulosta tehtyä, ja siitä on jäänyt hienoja muistoja.

Varmanen muistelee, että molemmissa kisoissa puolivälierä oli merkittävä käännekohta.

– Nuorten joukkueen kanssa kun voitettiin Kanada puolivälierässä heidän kotikentällään, niin silloin tajusi, että nyt ollaan tekemässä jotain isoa.

– Se on jääkiekossa poikkeuksellisen kova paikka, ja sieltä kun tulee voittajana ulos, niin voidaan puhua kovasta saavutuksesta, Varmanen hehkuttaa.

– Miestenkin kanssa kun voitettiin Kanada ensimmäisessä pelissä, niin se antoi joukkueelle vielä lisää itseluottamusta, mitä hyvistä harjoituspeleistä oli saatu ennestään. Mutta niissäkin kisoissa puolivälierän voittaminen oli se iso askel eteenpäin.

Ikimuistoinen hetki

Etenkin miesten jääkiekon MM-kisat ovat Suomessa koko kansan ilmiö. Voiton merkitys kolahti Varmaselle viimeistään kotiinpaluupäivänä Helsingissä.

– Mieleen on jäänyt se hetki, kun tultiin Suomeen ja oltiin menossa sinne Kaisaniemen juhlaan. Vanhemmat ihmiset kauppareissuillaan laskivat ostokset alas maahan ja alkoivat taputtamaan meille. Siinä tajusi, kuinka paljon se voitto puhutteli kaikkia suomalaisia.

Ensi kaudeksi Varmanen siirtyy jälleen kiinteämmin seuravalmentajan tehtäviin, kun osoitteena on sveitsiläinen suurseura SC Bern, jossa päävalmentajan vastuuta kantaa Kari Jalonen.

Seuravalmentajana aikaisemmin Mestiksessä, Liigassa ja KHL:ssä toiminut Varmanen on jälleen uuden haasteen edessä, mutta lähtee matkaan odottavaisin tunnelmin.

– Bern on ihan Euroopan mittakaavalla iso seura, joten odotukset ja vaatimustaso ovat korkealla. Olen otettu siitä, että he halusivat minut sinne. Hieno mahdollisuus mitata ulos sitä osaamista, mitä vuosien varrella on kertynyt.

Varmanen suhtautuu mestaruuksiin nöyrästi ja muistuttaa, että niiden ainutkertaisuutta täytyy arvostaa tulevaisuudessakin. Tulevista tavoitteista puhuttaessa Varmanen pysyy maltillisena.

– Ne ovat aina vaikeita kokonaisuuksia ja monien tekijöiden summa, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen kuitenkin jo nyt erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut jääkiekosta ammatin.

Toni Hakulinen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme