Jääkiekko

Peliitat TuTon vieraana

Saipasta lainattu maalivahti Niclas Westerholm on täystyöllistettu Turussa. Kuva: Tuomo Seppänen

Turun Kupittaalla pelattiin hyvätasoista jääkiekkoa kun Turun toiseksi kovin kiekkoseura TuTo isännöi Peliittoja. Kumpikin joukkue on luisteluvoimainen, karvaa syvältä ja kykenee nopeisiin suunnanvaihtoihin. Peliitat kesti menossa mukana kaksi erää. Bensa kuitenkin loppui ja TuTo jätti Peliitat nollille ja takoi taululle lopulta tutuksi tulleet rökälelukemat 5-0(0-0,2-0,3-0).

Joukkueiden ero tuli ilmi laukausten määrässä. Turkulaishyökkääjät tulittavat aina kun paikka tulee. Peliitat sen sijaa yrittti rakentaa paikkoja kiekkoa liikuttelemalla. Myös pelaajamateriaali on TuTolla astetta kokeneempaa ja vierailijan nuoret tahtoivat jäädä kakkoseksi kaksinkamppailuissa. Avauserästä jäi pöytäkirjoihin yksi jäähy joukkuetta kohti. Pöytäkirjojen ohi tarkasteltuna yksi tolppalaukaus ja sen teki Peliitat.

TuTo väänsi kakkoserässä kaksi näyttävää maalia. Ensimmäinen syntyi täysin kentällisin ajassa 21:21, toinen erän puolivälissä samalla kaavalla ylivoimatilanteessa. Peliitat oli erän aikana muutaman kerran pahasti purjeessa. Peliittojen työskentely kaipaisi hieman lisää tarkkuutta. Laatupaikkoja joukkueella oli pitää peli numerollisesti tasaisena.

Peliitoilta loppui päätöserässä bensa. Joukkue sortui virheisiin ja niitä ei TuTon tasoinen joukkue anna anteeksi. Isännät takoivat kolme maalia päätöserän kuudella ensimmäisellä minuutilla. Ensimmäisen ylivoimalla ja viimeisen alivoimalla. Viimeisen erän loppuaika pelailtiin alta pois maalitta.

Kaivattu joulutauko alkaa Peliitoilla vasta lauantaina, kun joukkue isännöi jumbofinaalissa Kokkolan Hermestä

Seppänen Tuomo
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat