Uutiset

Päijät-Hämeen työttömyys helpotti joulukuulta, pitkäaikaistyöttömien tilanne paheni

Päijät-Hämeessä on tällä hetkellä työttömänä runsaat 6 000 rakennus-, korjaus- tai valmistusalan työntekijää. Kuva: Armi Salonen

Päijät-Hämeessä oli tammikuun lopussa 16 001 työtöntä. Siinä oli kasvua vuodentakaisesta 1 545 henkeä eli 11 prosenttia Hämeen ely-keskuksen tilastojen mukaan.

Tilanne koheni kuitenkin kuukauden takaisesta: Päijät-Hämeessä oli tammikuun lopussa 357 työtöntä vähemmän kuin joulukuussa. Lasku oli kaksi prosenttia.

Päijät-Hämeen työttömyysprosentti oli tammikuun lopulla 17 prosenttia. Siinä oli nousua edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna 1,8 prosenttiyksikköä.

Matalin työttömyysprosentti oli tammikuussa Hollolassa (12,0 prosenttia), Asikkalassa (12,5), Hämeenkoskella (12,7) ja Kärkölässä (12,7). Korkeimmat prosentit olivat jälleen Lahdessa (19,2) ja Heinolassa (18,4).

Myös nuorisotyöttömyys helpotti joulukuuhun verrattuna.

Sen sijaan pitkäaikaistyöttömyys paheni edelleen. Tammikuun lopulla maakunnassa oli 5 323 pitkäaikaistyötöntä eli 936 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu on 21 prosenttia.

Joulukuultakin pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi 196 hengellä (4 prosenttia). Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on noussut vuodenvaihteen jälkeen Asikkalaa ja Hartolaa lukuun ottamatta kaikissa maakunnan kunnissa.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Päijät-Hämeessä selvästi. Joulukuulta avoimien paikkojen määrä lisääntyi 816:lla eli 48 prosenttia.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat