Uutiset

Apulanta-elokuvassa nousevia tähtiä ja tutumpiakin nimiä

Apulannasta kertova Teit meistä kauniin -elokuva tuo valkokankaalle joukon nousevia tähtiä.

Ensimmäisen pääroolinsa tekee Roope Salminen, joka esittää Apulanta-yhtyeen perustajaa Antti Lautalaa. Apulannan ensimmäistä basistia, Heinolassa hyvin suosittua amerikkalaista vaihto-oppilasta Amanda ”Mandy” Gaynoria esittää Jussi-palkittu Mimosa Willamo, Simo Santapukin roolissa nähdään Teppo Manner. Apulannan toisen pitkäaikaisen basistin Tuukka Temosen roolin täyttää Iiro Panula ja Toni Wirtasta esittää ensimmäistä elokuvarooliaan tekevä Tatu Sinisalo.

Yhtyeen jäsenten vanhempia esittävät Laura Malmivaara Tonin äitinä, Lorenz Backmann ja Olga Temonen Simo Santapukin vanhempina sekä näyttelijä Tommi Taurula ja stand-up koomikko Lotta Backlund Tuukan vanhempina.

Elokuva perustuu tositapahtumiin ja se kuvataan pääosin alkuperäisten tapahtumien mukaisissa paikoissa Heinolassa. Kuvaukset alkavat Heinolassa 22. syyskuuta. Elokuvan ohjaa Apulannan ex-basisti Tuukka Temonen.

Tarina alkaa 1990-luvun alun Heinolasta, missä 1980-luvun nousukauden jälkeinen raju lama pysäyttää ja palauttaa elämää maan pinnalle. Sinne, missä särkyneet unelmat puretaan aggressioiksi nakkikioskilla. Tällaisessa Heinolassa kasvavat myös tulevan Suomen ykkösbändin jäsenet.

Kun ympärillä muurit murtuvat ja pankit kaatuvat, ihminen selviytyy ja kaaoksesta syntyy sattumalta jotain arvokasta. Heinolasta syntyi Suomen tämän hetken merkittävin rockyhtye, Apulanta.

Elokuvan ensi-ilta on 9. syyskuuta 2016.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat