Uutiset

Nyt aikalisä, eläkkeellä oleva hallintolääkäri sanoo Heinolan leikkauksista

Pitkän uran Heinolan kaupunginsairaalassa tehnyt Veikko Laukama ihmettelee, miksi kaupungin terveystoimea on viime vuosina ajettu asteteittain alas. Kuva: Sami Lettojärvi

Heinolan kaupunginsairaalassa gynekologina ja hallintolääkärinä työskennellyt Veikko Laukama kehottaa ottamaan leikkaustoiminnassa aikalisän. Hänen mielestään Heinolan leikkauksia ei missään nimessä pidä ajaa alas ennen kuin sote-päätös on tehty.

Laukama muistuttaa, että jos kalliit tilat muutetaan toiseen käyttöön, niitä ei koskaan palauteta entiselleen. Hän sanoo, että sote-uudistus voi tuoda Heinolaan monenlaisia mahdollisuuksia.

Leikkausten hinnoista on annettu erilaisia summia. Laukama huomauttaa, että hinnan voi laskea hyvin monella tavalla eikä kukaan laske sitä, paljonko ihmiset säästävät kun he pääsevät ajoissa hoitoon.

Kaikkia kiviä asian tiimoilta ei ole edes haluttu kääntää, Laukama heittää. Hän toivoo Heinolan selvittävän Varkauden mallin, jossa leikkaukset on annettu Terveystalon hoidettavaksi.

Heinolan kaupunginsairaalassa on tehty leikkauksia yhtäjaksoisesti vuodesta 1901.

Aiheesta lisää lauantain Itä-Hämeessä.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat