Uutiset

Kanervalan ryhmäkotien puolesta viidessä päivässä liki 2 000 nimeä

Kuinka käy Kanervalan ryhmäkotien? Kuva: Mirja Hussain

Heinolan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n adressiin Kanervalan vanhusten ryhmäkotien säilyttämisen puolesta kertyi viidessä päivässä yhteensä 1 937 nimeä. Yhdistyksen puheenjohtaja Helga Nurminen-Ekholm arvioi, että määrä olisi ollut vielä paljon suurempi, jos aikaa olisi ollut esimerkiksi kaksi viikkoa.

Adressi luovutetaan maanantaina Heinolan kaupunginvaltuustolle, joka kokoontuu päättämään ensi vuoden talousarviosta. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Kanervalan ryhmäkodit lakkautetaan ja asukkaat pyritään sijoittamaan muualle kaupungin tai yksityisten tahojen palveluasumisyksiköihin.

Heinolan omaishoitajille Kanervala on tärkeä, koska sinne on aiottu keskittää omaishoidon vapaapäivien vaatimat jaksottaishoitopaikat. Ryhmäkotien säilyttämisen puolesta ovat ottaneet kantaa myös Heinolan Kirkonkylän kyläyhdistys ja noin 30 paikallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä edustava Heinolan Sosiaali- ja Terveyskontakti SoTeKo.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat