Uutiset

Heinolan tulpparyhmästä hyviä kokemuksia

Tulpparyhmään osallistuvan Aarre Ylösen kuntoa testattiin kuuden minuutin kävelytestillä. Fysioterapeuttiopiskelija Markus Kangasvieri ja fysioterapeutti Emmi Pellava laskevat lukemia. Kuva: Sami Lettojärvi

Heinolan terveyskeskuksessa toimii tällä hetkellä Päijät-Hämeen ainoa tulppa-avokuntoutus. Sen tavoitteena on tarjota valtimotautipotilaille kuntoutusta omassa kotikunnassaan erikoissairaanhoidon akuuttihoidon jälkeen.

Tulpparyhmiä on järjestetty Heinolassa vuodesta 2010. Kokemukset ovat olleet hyviä. Suurin osa kuntoutujista lisää liikuntaa ja kasvisten syömistä sekä vähentää kovan rasvan käyttöä. Muutosten myötä monen paino on lähtenyt laskuun.

Vuosien varrella on ollut myös yllättäviä tupakoinnin lopettamisia. Vuosikymmeniä tupakoineet lopettavat ja kertovat tästä vasta viimeisellä tapaamiskerralla.

Tulpparyhmän tavoitteena on, että asiakkaitten elämä olisi laadukasta sairaudesta huolimatta. Monilla sairastuneilla on paljon pelkoja ja tietämättömyyttä taudista. Koulutetut tukihenkilöt kertovat jo olemassaolollaan, että sairaudesta voi selvitä.

Aiheesta enemmän maanantain Itä-Hämeessä.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat