Uutiset

Pommit herättivät Heinolan jatkosotaan

Vaneritehtaan pilli vihelsi tasan kello 7. Keskiviikkoaamu oli lämmin ja aurinkoinen, ja Heinolan torilla käytiin kauppaa kaikessa rauhassa, mutta kolmentuhannen asukkaan pikkukaupungin kadut olivat tavallista hiljaisemmat.

Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon kolme päivää aiemmin. Suomi oli ilmoittanut pysyvänsä puolueettomana, mutta armeija oli liikekannalla. Tiistaina, juhannuspäivänä, koottiin Itä-Hämeen miehistä pataljoona, joka kuormattiin Jyrängön Ränninmäessä junaan suuntana itäraja.

Viimeiset lähtivät varhain seuraavana aamuna, 25. kesäkuuta 1941. Kaupungissa ei ollut enää juurikaan sotilaita, ei edes ilmatorjuntaa.

Poliisilaitoksen aamuvuoron nuoret konstaapelit Aatto Liukkonen ja Erkki Kokki vetivät pitkää tikkua siitä, kumpi lähtisi passiin kaupungille ja kumpi jäisi sisätöihin. Kokki sai pidemmän tikun ja aloitti kierroksensa Rantapuistosta.

Naapurikorttelissa Kauppakatu 18:ssa 13-vuotias sotilaspoika Esko Aalto nukkui vielä makeasti omassa sängyssään. Hänen isänsä, uittoyhtiön hinaajan konepäällikkö Valfrid Aalto, oli jo vesillä ja Matkustajakoti Turistia pitävä äiti Anna Aalto lähtenyt torille. Kotona olivat Eskon lisäksi vain hänen 19-vuotias siskonsa Eila ja kotiapulainen Lempi Kyyhkynen.

Naapurissa Kaivokatu 2:ssa Esko Aallon samanikäinen toveri Lasse Sjöström heräsi teelle puoli kahdeksalta ja alkoi etsiä vaatteita ylleen, mutta havahtui äkkiä voimistuvaan surinaan. Idästä vyöryi harjun yli lentokoneita, suurempia ja enemmän kuin Lasse oli koskaan nähnyt.

Samaa näkyä katseli Lampikadulla perheensä talon ikkunasta nuori lotta Ester Juurikkala, joka ehti huomata koneiden kyljissä suuret punaiset tähdet. Sitten putosivat pommit.

Rantapuistossa konstaapeli Kokki veti virkapistoolinsa esiin ja ampui lippaan tyhjäksi kohti lähestyviä koneita, mutta pommeja se ei pysäyttänyt. Osa niistä putosi Kauppakadulle poliisilaitoksen viereen, ja sirpaleet tappoivat ulko-ovelle rynnänneen konstaapeli Liukkosen.

Lasse Sjöström näki, miten läheinen tukeilla sirpalesuojaksi vahvistettu betonikellari lensi ilmaan. Sisällä ei onneksi ollut ketään, koska mitään ilmahälytystä ei ollut annettu. Lasse heittäytyi lattialle ja ehti huutaa ”ryssät, jumalauta”, ennen kuin seuraava räjähdys vei häneltä tajun.

Samalla hetkellä Esko Aalto heräsi hirvittävään ryminään. Hän yritti ovesta keittiöön, mutta koko huone oli kadonnut, tilalla vain rojua ja valtava kuoppa. Pommi oli räjähtänyt kolmen metrin päässä. Esko kiipesi ulos ikkunasta ja lähti juoksemaan paljain jaloin lasin peittämää Kauppakatua kohti poliisilaitoksen sirpalesuojaa.

Ester Juurikkala katseli kuin hypnotisoituna, miten pommit iskeytyivät maahan aivan lähellä. Naapuritalon viinimarjapensaat nousivat juurineen maasta, Larvaston kioski kiepsahti katolleen ja Juurikkalan kaupan kulmaikkuna helähti paineen voimasta sirpaleina kasaan. Yksi pommikoneista tulitti konekivääreillään liikkeen julkisivua, mutta sai osuman vain yhteen kahvinkorvikepakettiin.

Lasse Sjöström tuli tajuihinsa keskellä hiekan peittämää hävitystä. Hirsiseinä oli sortunut hänen hetekansa päälle, mutta sekä poika että kotona ollut isä olivat ehjiä. Lasse otti pyöränsä ja lähti polkemaan ylös pommikuoppien katkomaa Kaivokatua. Kauttaaltaan tulessa olevan Kansallispankin talon sisältä kuului karmivaa naisen huutoa.

Tulipalot riehuivat kolmen korttelin alalla, ja Heinolan pieni palokunta - kaksi autoa ja kolme moottoriruiskua

- oli jo täydessä työssä. Vaikka Lasse oli sotilaspoikana ilmasuojelukeskuksessa ja matkalla sinne, komennettin hänet opastamaan apuun kiirehtiviä Sysmän ja Hartolan palokuntia.

Esko Aalto ei löytänyt äitiään sirpalesuojasta, mutta tämä oli onneksi ehtinyt pois torilta ennen pommien putoamista. Kun Esko palasi kotiin, oli äidillä hänelle järkyttävä uutinen: pomminsirpale oli surmannut hänen siskonsa Eilan. Kotiapulaisen äiti oli löytänyt porttikongista pahasti loukkaantuneena, mutta vielä elossa. Lempi Kyyhkynen kuoli vammoihinsa kolme päivää myöhemmin.

Ester Juurikkala yritti auttaa itsensä hädissään ulos asunnosta lukinneet vuokralaiset takaisin sisään, muttei tiennyt, missä oli talon yleisavain. Kun hän koetti soittaa vanhemmilleen maalle, ilmoitti keskus ensin yhdistävänsä vain hätäpuheluja, mutta heltyi sitten avaamaan linjan. Avain löytyi, ja Juurikkalat saivat kuulla tyttärensä olevan elossa ja talonsakin melkein kunnossa.

Ilmasuojelukeskuksessa Paimenkallion juurella yritettiin kartoittaa pommituksen tuhoja, kun Lasse Sjöström lopulta ehti palvelupaikalleen. Kohta tuli kuitenkin puhelinsanoma, että Heinolaa lähestyi jälleen pommituslaivue. Väestönsuojelupäällikkö E. J. Luisto komensi Lassen Lampikadulle soittamaan kaupungin putkan katolle sijoitettua sireeniä, ja lähes kolme tuntia aamun pommituksen jälkeen Heinolassa kajahti viimein ilmahälytys.

Esko Aalto syöksyi kotoaan Siltakadun yli vastapäisen talon pihaan ja heittäytyi selälleen pommikuoppaan, jossa oli jo muitakin. Koneita hän ei nähnyt, mutta pommituksen äänet kuuluivat: tällä kertaa lentäjien tähtäimessä olivat Heinolan sillat. Niihin ei osumia tullut, vaan pommit iskeytyivät Siltasaareen ja Konepajan rantaan.

Palokunnan taistelu tulta vastaan jatkui, mutta alkoi kääntyä voitolle. Pommien sytyttämien rakennusten kuten Kansallispankin, Yhdyspankin, kirjaston ja lukion tuhoa palomiehet eivät voineet estää, mutta tulen leviäminen saatiin estettyä ja pääosa keskustan puutaloista pelastettua - jopa raatihuone, jonka seinien maali nousi kuplille tulen riehuessa ympärillä.

Toisen pommituksen jälkeen väestönsuojelupäällikkö, siviilissä kauppias Luisto komensi Lasse Sjöströmin noutamaan liikkeestään torin varrelta lisää nuppineuloja: pommituhoja karttaan merkittäessä käytetyt neulat olivat loppuneet kesken. Luiston liikkeeseen Lasse ei päässyt, koska ikkunat olivat yllättäen ehjät, joten hän evakuoi neulat viereisen Heinolan Liike Oy:n kangasosastolta. Siellä ei ollut estettä sen paremmin ikkunoista kuin myyjistäkään.

Sen jälkeen Luisto lähetti Lassen pystyttämään kylttejä varoittamaan räjähtämättömistä pommeista. Nekin loppuivat kesken, joten Lasse töhersi liidulla tarpeettomiin kaasuvaarakyltteihin uuden tekstin ja levitti niitä ympäri kaupunkia.

Aaltojen koti oli asumiskelvottomassa kunnossa, ja Esko ja hänen äitinsä muuttivat jo pommituspäivänä Eskon tädin luokse Jyränköön. Myös Sjöströmit siirtyivät telttamajoitukseen Rainion suon reunalle. Kun Lasse illalla saapui sinne, hän kohtasi hätääntyneitä ihmisiä kaasunaamarit tai flanellista kyhätyt hiilipussit kasvoillaan.

Lasse oli juuri tulossa ilmasuojelukeskuksesta, eikä tiennyt kaasuvaarasta mitään, mutta sitten hän tajusi: Hänen kyhäämistään tilapäiskylteistä näki kyllä lähietäisyydeltä, että ne varoittivat räjähtämättömistä pommeista, mutta kuinka moni uskalsi mennä tarpeeksi lähelle, kun kaukaa paistoi silmiin kyltin vanha teksti ”varokaa - kaasua”?

Saman päivän iltana pääministeri Jukka Rangell puhui radiossa ja totesi Suomen olevan jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa. Heinolalaisille sitä ei tarvinnut enää kertoa - heidän sotansa oli alkanut jo aamulla kello 7.34.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat