Uutiset

Sisäliikuntatilojen vähentyminen huolettaa heinolalaisia liikkujia

Lukion salissa liikutaan vielä marraskuun puoliväliin asti. Kuva: Armi Salonen

Sisäliikuntapaikkojen tilanne kiristyy entisestään, kun Heinolan lukio siirtyy väistötiloihin Ojakadulle marraskuussa. Viime vuonna purettu Myllyojan koulu, käyttökiellossa oleva Seminaarin koulu sekä vuoden loppuun asti venyvä uimahalliremontti ovat jo nyt aiheuttaneet paineita niin koulu- kuin harrasteliikunnalle.

Lyseonmäen koulun ja Heinolan lukion liikunnanopettaja Petri Kaukanen kertoo, että lukion salin poisjäänti on otettu huomioon etukäteissuunnittelussa.

- Olemme jakaneet vielä käytössä olevat sisäliikuntatilat eri ryhmien kesken tasaisesti. Osa niin lukion kuin yläkoulun liikuntaryhmistä käyttää vielä alkusyksyn ajan lukion salia.

Viimeistä kertaa lukion sali on käytössä tanssikilpailuissa, jotka järjestetään viikolla 46. Heinolan tanssikerhon puheenjohtaja Jorma Päiviö kertoo, että kerhon toiminta on jo nyt siirretty Lyseonmäen koulun Kivimaa-saliin. Lisäksi tanssikerho järjestää ensi keväänä isot tanssin GP-kilpailut, mutta tilapulan vuoksi kisat ovat Heinolan sijaan Asikkalassa.

- Heinola on Suomen Tanssiurheiluliiton keskuudessa arvostettu kilpailupaikka, ja toivottavasti saamme tulevaisuudessa hyvät tilat.

Heinolan NMKY on käyttänyt lukion isoa sali hyödyksi koripallotoiminnassa kerran viikossa. Toiminnanjohtaja Vesa Hämäläinen toteaa, että harjoitukset siirtyvät lukiolta kirkonkylän liikuntahallille. Paikkaa ei kuitenkaan voida käyttää virallisena ottelukenttänä.

- Viralliset koripallo-ottelut pitää pelata aina puulattialla. Jyrängön koulussa taasen ei ole riittäviä turvarajoja.

Heinolan NMKY:n järjestämät syyskauden turnaukset on Hämäläisen mukaan suunniteltu siten, että ne voidaan pitää vielä lukiolla. Kevään osalta suunnitelmat ovat vielä auki.

Liikuntatoimenjohtaja Matti Nieminen kertoo, että Heinolan kaupunki on käynyt neuvotteluja tilojen vuokraamisesta Suomen Urheiluopistolta. Liikuntatoimi esittää, kaupunginvaltuusto myöntää 20 000 euron lisämäärärahan, jota voisi käyttää tilojen vuokraamiseen Vierumäeltä.

Nieminen uskoo, että muutaman vuoden kuluttua uudet liikuntatilajärjestelyt tuovat helpotusta tilanteeseen.

- Kun keskustan kouluverkkoon ja liikuntatiloihin liittyvät kysymykset on saatu ratkaistua, on liikuntapaikkatilanne parempi kuin koskaan aiemmin.

Antti Kauppinen
antti.kauppinen@mediataloesa.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat