Uutiset

Päijät-Hämeen vesitornit täyttävät laatuvaatimukset - tarkistuksessa tuli silti muutamia korjausehdotuksia

Päijät-Hämeen vesitornit ja -säiliöt tutkittiin viime kesänä. Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ympäristöterveyskeskus toteutti valvontaprojektin Asikkalan, Hollolan, Hartolan, Heinolan, Kärkölän, Lahden (Nastolan alue), Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän kuntien alueilla.

Tarkoituksena oli kartoittaa veden saastumisen riskitekijöitä, koska paineettomat säiliöt ovat yksi vesijohtoverkoston haavoittuvimmista osista.

Projektin aikana tarkastettiin 13 ylävesisäiliötä ja vesitornia. Tutkitut näytteet täyttivät tutkituilta osin talousveden laatuvaatimukset ja yhtä näytettä lukuun ottamatta myös laatusuositukset.

Projektin aikana huomattiin epäkohtia. Niiden korjaamiseksi vesilaitoksille esitettiin muun muassa kunnossapito- tai huoltosuunnitelman laatimista, valvontakäyntien kirjallista ohjeistusta, tuhoeläinten torjunnan parantamista, parannusehdotuksia hälytysjärjestelmien tai suojausten varmistamiseksi, ulkopuolisten liikkujien tarpeettoman liikkumisen rajoittamista ja yhteystietojen ajantasaisuutta sekä avoimien vesialtaiden kattamista.

Heidi Asplund
heidi.asplund@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat