Uutiset

Jos keväällä ei tule runsaita sateita: kaivoja voi kuivua kesällä, myös järvien pinta saattaa olla tavallista matalammalla

Kuva: Sami Lettojärvi

Pohjaveden pinnat ovat olleet Hämeessä laskussa viime kesästä lähtien. Tällä hetkellä pohjavedet ovat jopa 60 senttiä alempana kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Jos keväällä ei tule runsaita sateita, etenkin yksittäiset kaivot esimerkiksi pienillä moreenialueilla saattavat kuivua tänä kesänä. Myös Päijät-Hämeen järvien vedenpinnat saattavat olla tulevana kesänä tavallista matalammalla.

Talvi on ollut vähäluminen ja lumet ovat sulaneet aikaisin. Siksi tänä vuonna ei ole enää odotettavissa varsinaisia kevättulvia.

Päijät-Hämeessä järvien pinnat ovat tällä hetkellä pääosin lähellä ajankohdan keskitasoa. Maaliskuun pitkäaikaista keskitasoa hieman alempana ovat Hartolan Jääsjärvi (6 senttiä), Heinolan Ala-Rieveli (7), Lahden Vesijärvi (2) ja Päijänne (6). Orimattilan Mallusjärven pinta on sen sijaan 23 senttiä ajankohdan keskitasoa ylempänä. Kanta-Hämeen puolella Lammin Pääjärvessä veden pinta on 11 senttiä tavanomaista ylempänä.

Päijänteen vettä juoksutetaan Kalkkisista nyt 140 kuutiota sekunnissa. Se on vain hieman yli puolet tavanomaisesta maaliskuun lopun juoksutuksesta.

Suurten järvien vedenkorkeuden ennustetaan nousevan vielä toukokuulle saakka. Ajan tasalla olevaa tietoa vesitilanteesta löytyy ely-keskuksen mukaan ympäristö.fi:n sivuilta.

Marja-Liisa Aidantausta
marja-liisa.aidantausta@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat