Uutiset

Hautausmaiden muurit kätkevät sisäpuolelleen tuhansia tarinoita - osallistu aikamatkalle opastetulla kierroksella

Oppaana toimiva Jaakko Petäjä kertoo mielenkiintoisia tarinoita esimerkiksi Nastolan hautausmaalla sijaitsevasta Varkin sukuhaudasta. Kuva: Kai Sinervo

Opastetuilla hautausmaakierroksilla voi kuulla mielenkiintoisia tarinoita. Tänä kesänä hautausmaakävelyitä on jäljellä Lahdessa, Hollolassa, Orimattilassa, Heinolassa ja Asikkalassa.

Opas Helli Jalas pitää kierroksia radiomastojen läheisyydessä olevalla Lahden vanhalla hautausmaalla ja Levolla. Vanha hautausmaa oli alun perin Lahden kauppalan hautausmaa, jonka hoidosta vastasi kauppala.

- Vasta vuonna 1916 Lahteen perustettiin oma seurakunta ja Vanha hautausmaa siirtyi Lahden seurakunnalle. Hautausmaalla on erikoinen historia.

Jalas kertoo, että Vanhalle hautausmaalle on haudattu Lontoon olympialaisissa vuonna 1908 joukkuevoimistelun pronssia voittanut Johan Kemp.

Lahden Sahan johtajan Emanuel Sirkkusen muistomerkin erottaa sen korkeudesta.

- Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen ja keskellä on naista kuvaava hahmo. Patsaan nimi on Suru.

Vanhalla hautausmaalla on myös polvistuvaa sotilasta kuvaava muistomerkki vuoden 1918 sodassa kaatuneille saksalaissotilaille, jotka on haudattu Vanhalle hautausmaalle.

Lahden uusin, vuonna 1958 käyttöön otettu Levon hautausmaa on noin 44 hehtaarin kokoinen.

- Levolle on haudattu paljon Lahden kaupungin kehitykseen ja valtakunnallisesti vaikuttaneita henkilöitä, kuten kaksi kaupunginjohtajaa ja ministeriä.

"Sellaista en ole nähnyt muilla hautausmailla"

Nastolan hautausmaalla sijaitsevaan Varkin sukuhautaan liittyy opas Jaakko Petäjän mukaan mielenkiintoisia tarinoita.

- Inkeriläisperheen kuusi lasta sekä isä, äiti ja isoäiti tulivat pakolaisina Suomeen 1944, Petäjä kertoo.

Nastolan Kirkonkylän koulun läheisyydessä sijaitseva harmaa mökki on ollut aikoinaan kylän sepän talo. Varkin perheen isä teki sepäntöitä Inkerinmaalla, ja hänestä tuli kylän uusi seppä edellisen kuoltua.

- Varkin perheen isän taidot huomattiin internointileirillä. Häntä pyydettiin sepäksi, joka oli siihen aikaan tärkeä kirkonkylälle. Perhe sai asuttavaksi sepän talon.

Petäjän mukaan sukuhaudan yhden kiven taakse on myös kaiverrettu piirros ja suvun esi-isien nimiä 1700-luvulle asti.

- Sellaista en ole nähnyt muilla hautausmailla.

Värikästä elämää Orimattilassa

Orimattilassa 1900-luvulla eläneisiin Tuomalaisen sisaruksiin liittyy Petäjän mukaan värikäs tarina.

- Lasten isä oli päätynyt Amerikkaan ja isän varakas sisarpuoli jätti huomattavan perintönsä veljensä lapsille, eli Tuomalaisen sisaruksille.

Petäjä kertoo, että sisarukset kunnostivat huonossa kunnossa olleen Mallusniemen kartanon.

- Kun rahaa oli, talo korjattiin upeaan kuntoon.

Kartanossa pidettiin hienoja juhlia, joissa oli paikalla Helsingin kulttuuripiiriä ja taiteilijoita, ja sisarukset ostivat esimerkiksi kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen ja taidemaalari Vilho Lammen teoksia koristamaan kartanon seiniä.

- Yksi rapujuhla vuodelta 1938 on radioitu Mallusniemen kartanossa, mikä oli harvinaista.

Sisarukset elivät Petäjän mukaan paikallisten asukkaiden silmissä loisteliasta elämää.

He ajelivat Orimattilan lisäksi myös Helsingin kaduilla ja Petsamoon, jonne oli matkaa yli tuhat kilometriä.

- Yksi siskoksista ajoi ajokortin ja osti vuoden 1931 Marmon Rooseveltin, joita ei ollut Suomessa montaa. Mannerheimilla oli kuulemma 1930-luvulla samanlainen, mutta eri vuosimallia.

Tuomalaisten hautakivi sijaitsee Orimattilan hautausmaan vanhalla osalla.

- Kuuluisa kuvanveistäjä Ville Vallgren on tehnyt hautakiveen reliefin.

"Hän halusi tulla haudatuksi mahdollisimman lähelle työpaikkaansa"

Opas Marja-Leena Ahtiainen kertoo, että Heinolan vanhalle hautausmaalle haudatun Heinolan maaseurakunnan lukkarin Anders Silvanderin hauta on todella lähellä pitäjänkirkon seinää.

- Hän eli 1700-1800-luvulla ja halusi tulla haudatuksi mahdollisimman lähelle työpaikkaansa. Hauta on noin kahden metrin päässä lukkarintuolista, Ahtiainen kertoo.

1800-luvun alussa perustettu ja keskustassa sijaitseva Heinolan hautausmaa puolestaan on aidattu kiviaidalla, sillä esimerkiksi kotieläimet kulkivat irrallaan kaupungissa.

- Kun hautausmaa ei ollut auki, portti pantiin kiinni, mutta portin viereen oli tehty puuportaat, jotta kävijät voivat mennä portaita pitkin.

Tarinoita ja historiaa

Hautausmaakierrokset

Opastettuja hautausmaakävelyitä on tänä kesänä vielä seuraavina päivinä:

To 27.7., 10.8. ja 31.8. Lahden vanha hautausmaa

To 27.7. ja 10.8. Orimattilan hautausmaa

To 3.8. Mustankallion hautausmaa

To 3.8. Nastolan hautausmaa

To 10.8. Heinolan vanha hautausmaa

Ti 15.8. ja 5.9. Asikkalan hautausmaa

To 17.8. Läntinen hautausmaa

To 17.8. Hollolan hautausmaa

To 24.8. ja 7.9. Levon hautausmaa

Lähde: Lahden seurakuntayhtymä
Ira Mellberg
ira.mellberg@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat