Uutiset

Hartolan naiset innostuivat Kalevala-peitosta

Virkkuutyön touhussa Kaarina Eloranta, Annie Henno ja Soili Angervo. Kuva: Taina Kivijärvi

Hartolan Pullapajan kahvilassa istui perjantaina iltapäivällä iloisesti rupattelevia naisia. He tapaavat toisensa viikoittain kahvittelun ja käsitöiden merkeissä. Naiset osallistuvat peittoprojektiin, jossa virkataan torkkupeittoja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.

Annie Henno, Soili Angervo, Kaarina Eloranta ja Jaana Jyrkinen ovat osa tuhansien suomalaisten joukkoa, jotka ovat innostuneet virkkaamaan Kalevala-aiheista peittoa.

Osa virkkaa kotonaan, mutta esimerkiksi Hartolassa on perustettu oma virkkuuryhmä. Idean äiti on Soili Angervo.

Annie Henno kertoo, että virkkaamiseen jää helposti koukkuun.

- Välillä on ihan mahdotonta: Kauppaankaan ei meinaa päästä kun on pakko virkata, hän kertoo.

Yhteisvirkkuutapaaminen tarjoaa iloa, hyötyä, sosiaalisuutta ja osallisuuden Suomen juhlavuoteen. Henno pitää tärkeänä mahdollisuutta olla mukana Suomi100 -juhlavuodessa.

Peittoprojekti on valittu viralliseksi Suomi Finland 100 -hankkeeksi. Aihe on kiinnostanut myös ulkomailla.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat