Uutiset

Joulumetsän tunnelma lämmitti Siltasaaren vesisateessakin

Talkoohenki näytti voimansa, kun sadesää haastoi Heinolan perinteisen Joulumetsän järjestäjät: Viima vinkui ja vettä tuli taivaalta, mutta Siltasaaressa oli lauantaina tarjolla kaikki luvatut talvihuvit.

- Säiden armoillaan ollaan, mutta meillä on liukumäki, ja napakelkka pyörii lumella, kertoi Joulumetsän päätonttuna kolmatta vuotta ahertanut Tero Ijäs.

Yleisö tuntui ottaneen saman asenteen, eikä säikkynyt säätä, vaikka autottomaan tapahtumaan tulijoiden piti ylittää kävellen tuulinen Jyrängön kävelysilta.

Lions Club Heinola on järjestänyt koko perheen Joulumetsä-tapahtuman jo 25 kertaa, nyt kolmannen kerran Siltasaaressa, jonka vahvuudet ovat kompakti koko ja keskeinen sijainti.

- Jos minulta kysytään, niin paras Joulumetsän paikka on tämä nykyinen, sanoi Ijäs.

Joulumetsän vakiokalustoon kuuluivat tänäkin vuonna joulupukki muoreineen ja tonttuineen sekä metsän muut satuolennot. Talvihuveja edustivat napakelkka ja liukumäki, ponilla sai ratsastaa ja huskyja silittää. Juhlavuoden kunniaksi yleisöä laulatti ja viihdytti heinolalainen musiikkiteatteri Intopiukee.

Lue lisää maanantain Itä-Hämeestä.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat