Uutiset

Museovirasto tahtoo suojella myös osan Heinolan Seminaarin sisätiloista

Seminaarin uudella ja vanhalla päärakennuksella on ikäeroa vain vajaat 40 vuotta. Silti ne edustavat aivan eri tyylikausia. Kuva: Armi Salonen

Museovirasto haluaa vahvistaa Heinolan Seminaarin alueen suojelua kattamaan viiden rakennuksen ulkoasun ja osin myös sisätilat.

Nykyisin rakennuksista on ulkoasultaan suojeltu vanha päärakennus, johtajan asunto ja sauna. Niiden lisäksi Museovirasto tahtoo nyt suojella myös uuden päärakennuksen ja opiskelijaruokalan ulkoasun.

Vanhan päärakennuksen sisätiloista tulisi lisäksi suojella pääporras, aulat ja toisen kerroksen pääsali. Johtajan asunnosta suojelua kaipaavat paneloitu sivuporras, ensimmäisen kerroksen salit ja toisen kerroksen keskeiset salitilat.

Uudesta päärakennuksesta Museovirasto haluaa suojella 1950-luvun porraskäytävän ja 1930-luvun sivuporraskäytävän, ruokalasta sisäänkäynnin, aulan portaineen ja ruokasalin.

Suojelumääräysten tarkistaminen tuli ajankohtaiseksi, kun liikemies Hao Nan osti Seminaarin alueen valtion Senaatti-Kiinteistöiltä viime vuonna.

Kun valtion rakennus vaihtaa omistajaa, pitää ely-keskuksen panna vireille sen suojeleminen nykyisen lainsäädännön nojalla.

Lue lisää tiistain Itä-Hämeestä.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat