Uutiset

Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja vaihtuu

Perttu Kauppinen aloittaa Iltalehdessä huhtikuun aikana.

Etelä-Suomen Sanomien vastaava päätoimittaja ja Mediatalo Esan sisältöjohtaja Perttu Kauppinen on irtisanoutunut ja jättää tehtävänsä kevään aikana.

Kauppinen aloittaa Iltalehden uutispäätoimittajana huhtikuun aikana. Uuden päätoimittajan haku alkaa heti.

Kauppinen on työskennellyt ESS:n päätoimittajana vuodesta 2015 lähtien. Hänen aikanaan lehti on panostanut voimakkaasti digitaaliseen julkaisuun ja tuonut maksulliset sisällöt verkkoon. Painettu sanomalehti on uudistunut tabloidiksi.

- Lähden ESS:stä osin haikein mielin. Mediatalo Esassa on upea porukka ammattilaisia ja olemme saaneet kolmessa vuodessa aikaan paljon. Omistajavaihdoksen jälkeen mahdollisuudet kehittää lehteä entisestään ovat vain parantuneet, Kauppinen sanoo.

- Suuri ikävä tulee tietysti päijäthämäläisiä lukijoita. Yksi maakuntalehden tärkeimpiä arvoja on hyvä suhde lukijoihin. Parasta ja tärkeintä palautetta on ollut, kun ihmiset ovat pysäyttäneet kadulla tai kaupassa ja kertoneet mielipiteensä.

Uuteen työhön Kauppinen kertoo lähtevänsä erittäin innostuneena ja motivoituneena.

- On mahtava palata takaisin valtakunnallisen uutismedian huipulle. Iltalehti ja sen kustantaja Alma Media ovat digitaalisen median edelläkävijöitä.

Etelä-Suomen Sanomien lisäksi Kauppinen on sisältöjohtajana vastannut Itä-Hämeen, Radio Voiman ja Mediatalo Esan kaupunkilehtien sisällöntuotannosta. Ennen Etelä-Suomen Sanomia hän työskenteli vuosina 2004-2014 Helsingin Sanomissa toimituspäällikkönä, esimiehenä, uutispäällikkönä ja toimittajana.

Perttu Kauppinen Radio Voiman haastattelussa.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat