Uutiset

Miehet puhalsivat törkeitä lukemia Heinolassa

Hämeen poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Tampellantiellä Heinolassa lauantaina 14. huhtikuuta aamupäivällä. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoittikin henkilöautolla liikkeellä olleen miehen.

Vuonna 1980 syntynyt mieskuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa, jonka tulos oli noin 1,32 promillea.

Lisäksi ilmeni, että miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myöhemmin lauantaipäivänä poliisi sai ilmoituksen toisesta autoilijasta, joka oli törmännyt autoon Kyminkadulla sijaitsevalla pysäköintialueella.

Autoa kuljettanut vuonna 1964 syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Mies käytettiin verikokeessa ja toimitettiin Lahden poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi

Suosittelemme