Uutiset

Sopimuskumppaneista epäselvyyttä – yrittäjä haastoi Sysmän kunnan käräjille

Sysmän kunta osti palvelutalon uimahalliosaston ja kahvilatilat vuonna 2015. Kiinteistö yhtiöitettiin 2017. Kuva: ssil

Sysmän kunnan uimahallin kahvilatilan vuokrannut ja kunnalle sopimuspohjaisesti erilaisia palveluja tuottanut toiminimi on haastanut kunnan käräjille. Se vaatii, että oikeus julistaa vuokrasopimuksen ja palvelujen ostosopimusten irtisanomiset tehottomiksi.

Toiminimi vaatii lisäksi kunnalta 57 000 euron korvauksia muun muassa asiakaspiirin menettämisestä.

Kunta osti 2015 Sysmän Palvelutaloyhdistykseltä uimahalliosaston ja kahvilan. Viime vuonna se osti kuntosali- ja fysioterapiatilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet. Kauppojen myötä yhdistyksen ja Kuntokeskus Pulssi ky:n kahvilatilan vuokrasopimus ja palvelujen ostosopimukset siirtyivät kunnalle.

Viime tammikuussa kunta irtisanoi sopimukset päättymään huhtikuun lopussa. Tarkoituksena on yhdistää kunnan tärkeimpien liikuntatilojen hallinnointi yhdelle toimijalle.

Kuntokeskus Pulssi toiminimi katsoo kanteessaan, että irtisanominen kohdistuu väärään toimijaan eli kommandiittiyhtiöön.

Kunnallekin on jälkeenpäin selvinnyt, että Palvelutaloyhdistys oli tehnyt sopimuksen kahden eri yhtiön kanssa. Palvelujen ostosopimuksissa kumppanina on Kuntokeskus Pulssi, vuokrasopimus on tehty Kuntokeskus Pulssi ky:n kanssa.

Kuntokeskus Pulssi toiminimi on perustettu 1994, sen kotipaikka on Sysmä. Sysmän Kuntokeskus Pulssi ky on perustettu 1996. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Niillä on luonnollisesti oma y-tunnus.

Kanne on tullut vireille huhtikuun lopulla. Kunta aikoo antaa asian juristin hoidettavaksi.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat