Uutiset

Luhanka on kärkikaartia, kun vertaillaan satsauksia perusopetukseen

Raha ei ratkaise kaikkea, mutta sillä on suuri välillinen vaikutus opetukseen, sanoo Luhangan koulun rehtori.

Nokkahuilut soivat tuttua sävelmää. Tuuli hiljaa henkäilee. Musiikkituokio aloittaa 3.-4.-luokkalaisten yökoulun Luhangan koulussa Tammijärvellä. Koska kyse on yökoulusta, pulpetit on kannettu sivuun ja luokan lattialle on levitetty retkipatjoja ja makuupusseja. Lapset soittavat nokkahuiluja omilla pedeillään istuen.

Ilmassa on innostusta ja ehkä vähän jännitystäkin.

– Yökoulua toivotaan aina. Meidän ei tarvinnut kysyä oppilaiden mielipidettä asiasta vaan tärkeintä oli, että kaikki opettajat halusivat tähän mukaan, kertoo rehtori Leila Qvist-Pettersson.

Luhanka satsaa opetukseen tuplasti keskivertoa enemmän

Luhanka on koko Suomen mittapuulla kärkikaartia, kun verrataan kuntien rahallista panostusta perusopetukseen. Ylen tekemässä kouluvertailussa kunnat käyttävät perusopetukseen yhtä oppilasta kohden keskimäärin 4 800 euroa. Luhangassa summa on huikeasti korkeampi: 8 500 euroa. Lukua ei tosin voi pitää täysin vertailukelpoisena, koska Luhanka ei järjestä itse 7.-9. luokkien opetusta. Yläkoululaiset käyvät Joutsassa.

Rehtori Leila Qvist-Pettersson kiittää Luhangan virkamiehiä ja päättäjiä satsauksista lapsiin.

– Koulutoimelle budjetoidaan aina riittävästi määrärahaa. Meidän ei tarvitse säästellä kynistä, kumeista tai vihkoista. Sen kahdeksan vuoden aikana, kun olen ollut rehtori, koulutoimi on aina alittanut budjetin, hän kertoo.

Tietokoneita luhankalaisilla on käytössään 1,2 per oppilas, kun keskimäärin luku on vain 0,4. Merkittävin panostus on silti uusi koulurakennus, joka vihittiin käyttöön viime syksynä. Upouudella koululla halutaan osoittaa naapurikuntien asukkaille, että tänne kannattaa tuoda lapsi peruskouluun. Strategia on toiminut: Tammijärvellä on 50 oppilasta neljästä kunnasta.

Mikael Simola kuivasi käsiään ennen yökoulun illallista. Luhangan koulussa jokaisella oppilaalla on oma pyyhe, joka viedään viikon lopuksi kotiin pestäväksi. Näin säästetään paperisissa käsipyyhkeissä, joita ei tarvita lainkaan. Kuva: Anna Onali-Ovaska

Raha vaikuttaa opetuksen laatuun suoraan ja välillisesti

Luhangassa on toteutettu muitakin erityisempiä opetustuokioita. Viime keväänä koululaiset kävivät bongaamassa lintuja lintutieteilijän opastuksella. Tuolloin koulu alkoi kello 4 aamulla. Koska lintutieteilijä oli Qvist-Petterssonin tuttava, joutui kunta maksamaan vain matkakorvauksen. Yökoulun järjestäminenkin on enemmän kiinni tahdosta kuin euroista. Vaikka raha ei ratkaise kaikkea, sillä on suuri välillinen vaikutus koulutyöhön.

– Olin aiemmin töissä Vantaalla, jossa resurssit olivat todella niukat. Se vaikuttaa opettajien motivaatioon. Jos opettajalle tulee tunne, että kaikki on tiukilla, hän ei jaksa järjestellä mitään ylimääräistä.

Yökoulussa ohjelma on tavallista vapaampaa

Yökoulussa ohjelma poikkeaa normaalista koulupäivästä. Musiikkituokion jälkeen tutkitaan luupeilla kekomuurahaisia. Sen jälkeen pestään kädet. Luhangan koulu on mukana vihreä lippu -ohjelmassa, jolla tavoitellaan energiansäästöä ja ympäristökasvatusta. Käsienpesualtaan vieressä roikkuu jokaisen lapsen oma pyyhe. Viikon lopuksi kukin vie pyyhkeensä viedään pestäväksi. Näin paperisia käsipyyhkeitä ei tarvita lainkaan.

Illalliseksi on pitsaa. Kun mahat ovat täynnä, on vuorossa roskienkeräystä. Illan päätteeksi katsotaan animaatioelokuva. Sen aikana oppilaat saavat syödä omia herkkuja. Mitä heillä onkaan repuissaan?

– Minä leivoin itse kaurakeksejä, kertoo Ilpo Weijo.

Hänen luokkatoverilleen Saku Keihäsniemelle sen sijaan kävi köpelösti.

– Koira söi karkit juuri ennen kuin piti lähteä tänne.

Tiistain Itä-Häme kertoo kouluvertailun tuloksista Hartolan, Heinolan, Joutsan, Pertunmaan ja Sysmän osalta.

Anna Onali-Ovaska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat