Uutiset

Monta erilaista yritystarinaa Heinolasta

Kasiluokkalaisille esiteltiin erilaisia paikallisia yrittäjyyden muotoja.

Mahdollisuuksien Heinola -työelämä päivään kuului myös erilaista pihalla tapahtunutta kisailua. 8C-luokan vuoro oli iltapäivällä vierailijoiden tapaamisten jälkeen. Kuva: Sami Lettojärvi

Lyseonmäen koulun kasiluokkalaisille järjestettiin työelämäpäivä Mahdollisuuksien Heinola -otsikolla. Päivän teemana olivat yrittämisen mahdollisuudet Heinolassa nyt ja tulevaisuudessa.

8B-luokan oppilaat Minta Aho, Jaana Condratieva ja Beda Mattila kehuvat työelämäpäivää tavallista koulupäivää mielenkiintoisemmaksi.

– Oli kiinnostavaa kuulla eri ihmisten tarinoita. Esimerkiksi Arvelan Ossin kertomus omasta työurastaan oli mielenkiintoinen. Se kuulosti sellaiselta, jonka voisi kuvitella omallekin kohdalle, Mattila kertoo.

Aho ja Condratieva puolestaan innostuivat Irina Saaren tarinasta.

– Irina on Heinolan oma julkkis ja oli kiinnostavaa kuulla mitä kaikkea hänen urallaan on tapahtunut, Aho ja Condratieva perustelevat.

Kouluun haluttiin tuoda työelämätietoutta

Päivää ideoimassa ollut oppilaanohjaaja Leena Rantala kertoo, että ajatus paikalliseen yrittämiseen liittyvästä tapahtumasta lähti liikkeelle muoviosia valmistavan Wiitta oy:n yhteydenotosta.

– Halusimme tuoda kouluun työelämätietoutta, uskoa unelmiin ja omiin mahdollisuuksiin sekä osoittaa, että myös Heinolasta löytyy paljon oman alansa huippuja.

Kahdeksasluokkalaiset oli jaettu eri ryhmiin niin, että osa kävi yritysvierailuilla aamupäivällä ja kuunteli yritysesittelyjä iltapäivällä, toisilla päivän kulku oli päinvastainen.

Yksi koululla vierailleista yrittäjistä oli ompelija ja puvustaja Riia Lampinen, joka esitteli lyhyesti omaa koulutus- ja työhistoriaansa.

– Kerroin myös siitä millainen prosessi on asun valmistaminen asiakkaalle tai teatteriesityksen puvustuksen suunnittelu. Halusin olla avoin ja rehellinen suhteessani yrittäjyyteen. Esimerkiksi omalla kohdallani yrittäjyys ei ole ollut haave vaan käytännön sanelema asia.

Lampinen sanoo, että vierailu koululla oli mukava kokemus.

– Tämän päivän lopputulos ei näy vielä huomenna, vaan ehkä joskus hyvinkin paljon myöhemmin. Toivottavasti joku sai tästä jotakin vahvistusta omille unelmilleen tai urahaaveilleen.

Lampinen, kuten muutkin yritysesittelijät, piti kahdenkymmenen minuutin esityksen omasta työstään. Varattu aika oli juuri sopivan mittainen.

– Oppilaat jaksoivat hyvin kuunnella tuon ajan. Toki kysymyksiä olisi voinut esittää rohkeammin.

8B-luokan Aho, Mattila ja Condratieva ovat samaa mieltä.

– Jos tällainen päivä järjestetään uudelleen, niin kyselkää ja olkaa kiinnostuneita, tytöt vinkkaavat.

Päivälle toivotaan jatkoa

Rantala toivoo, että työelämäpäivä voitaisiin järjestää kasiluokkalaisille myös jatkossa.

– Ladut on hiihdetty auki, ja nähty millainen tämä päivä käytännössä on.

Rantala sanoo, että ilman paikallisten yritysten yhteistyötä ja koulun opettajien apua päivää olisi ollut hankala järjestää.

Opettajilta ja oppilailta kysellään kommentteja sekä kehittämisideoita mahdollista jatkoa ajatellen. Mitään järjestelmällistä kyselyä päivän annista ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä.

Työelämäpäivä kohdistettiin tarkoituksella nimenomaan kahdeksasluokkalaisille.

– He alkavat olla siinä vaiheessa, että ratkaisuja siitä mikä on seuraava askel aletaan jo tehdä. Toivottavasti oppilaat kiinnostuvat näistäkin aloista joita Heinolasta löytyy, pohtii Rantala.

Rantalan mukaan opot halusivat tuoda myös sen esiin, että polut voivat työelämässäkin olla moninaiset. Vielä ei tarvitse tehdä täsmällisiä päätöksiä tulevan työuran suhteen.

– Kaikesta työstä mitä tekee on kuitenkin hyötyä jatkossa.

Työelämäpäivä

Yrittäjiä monelta alalta

Lyseonmäen koulun Mahdollisuuksien Heinola -työelämäpäivässä oli mukana useita eri alojen yrittäjiä Heinolasta.

Jokainen luokka tapasi neljä yrittäjää sekä kävi kahdella yritysvierailulla.

Koululla vierailleet yrittäjät olivat:

Ravintoloitsija Miku Leppälä.

Parturi-kampaaja Marjo Kaitue.

Yrittäjä Merja Hakala.

Opettaja sekä kulttuurialan yrittäjä Antti Knuutila.

Kahvilayrittäjä ja Suomen Tekninen Murskaus oy:n toimitusjohtaja Päivi Niemiaho.

Yrittäjyysvalmentaja Kalle Vastamäki.

Artisti Irina Saari.

Ompelija ja puvustaja Riia Lampinen.

Kulttuurialan yrittäjä ja kulttuurituottaja Ossi Arvela.

Yritysvierailut tehtiin Wiitta oy:n ja Mittametallin tiloihin.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat