Uutiset

Savontien katutyöt lykkääntyvät ensi vuoteen

Kadulle väliaikainen päällyste ensi viikolla.

Savontie oli huhtikuussa kurainen. Kuva: Sami Lettojärvi

Heinolan Savontien katuremontin jatko lykkääntyy ensi vuoteen. Kaupunki ei saanut loppukesälle kaavaillusta urakasta yhtään tarjousta.

Rakennuspäällikkö Ari Matteisen mukaan ongelma johtuu nousukaudesta, joka on kiihdyttänyt rakentamista niin, että ala kärsii pahasta työvoimapulasta.

– Tilanne vain on se, että sekä maanrakentajat että kivimiehet ovat niin työllistettyjä, ettei tekijöitä löydy, sanoo Matteinen.

Viisi yritystä pyysi Matteisen mukaan Savontien tarjouspyyntömateriaalit nähtäväkseen, mutta lopulta ainutkaan niistä ei tehnyt tarjousta.

Tilanne on vain se, että sekä maanrakentajat että kivimiehet ovat niin työllistettyjä, ettei tekijöitä löydy. Rakennuspäällikkö Ari Matteinen

Tilapäispäällyste ensi viikolla

Kaupunki ei ehtinyt viime syksynä vetää Savontielle tilapäispäällystettä ennen kuin lumi peitti kaukolämpötöiden viivyttämän työmaan.

Kuuma ja kuiva kevät on saanut sorapintaisen kadun pölisemään välillä niin, että tori on peittynyt pölypilviin. Kaupunki on torjunut pölyä jatkuvalla hoidolla, mutta kokonaan pölisemistä ei ole pystytty estämään.

Ensi viikolla katu viimein saa väliaikaisen päällysteen, joka vähentää pölyä ja ohjaa veden virtaamaan oikeisiin paikkoihin, kun kesän ja syksyn sateet alkavat.

Viime syksynä ja tänä keväänä Savontie rapakoitui välillä niin pahasti, että jalankulkijoilla oli vaikeuksia ylittää sitä pilaamatta kenkiään.

Myös Kirkkokatu valmiiksi ensi vuonna

Savontien remontti alkoi viime kesänä kadun alapuolisen kunnallistekniikan uusimisella. Töiden piti jatkua tänä kesänä pintarakenteiden, valaistuksen ja katukalusteiden uusimisella.

Pintatyöurakka jää nyt ensi vuoteen. Matteisen mukaan uudet urakkatarjoukset pyydetään kesän jälkeen, jotta töihin todella päästään ensi kesänä.

Tavoitteena on, että Savontien lisäksi myös Kirkkokadun remontti välillä Savontie–Kymenkartanonkatu valmistuu ensi vuonna.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat