Uutiset

60 vuotta

Ihmisten kasvot seurakunnille

Piispa Seppo Häkkinen haluaa papiston ja muunkin henkilökunnan pysyvän lähellä seurakuntalaisia.

Seppo Häkkinen muistelee suurella lämmöllä aikaa Heinolan maaseurakunnan kappalaisena.

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen muistelee suurella lämmöllä palveluaan Heinolan maaseurakunnan kappalaisena.

Mielikuvat toisensa jälkeen vyöryvät esille, kun puhe kääntyy lähes 30 vuoden takaisiin aikoihin. Muistista pulpahtaa esille muun muassa poikien syysseikkailuleirit, isien ja poikien retket sekä päivähoidon kanssa toteutetut Otto kirkonrotta -lasten seikkailut.

– Pohjimmiltani olen edelleen seurakuntapappi. Imatralla sain urani alussa vahvan rutiinin hallintoon, mutta Heinolassa yli 14 vuoden aikana opin ja kasvoin syvälle seurakuntaelämään, sanoo Häkkinen.

Pappi oppii Häkkisen oman kokemuksen mukaan tuntemaan hyvin seurakuntansa, jos viihtyy samassa paikassa yli 10 vuotta. Silloin hän voi palvella samoja perheitä ja sukuja ristiäisissä, lapsi- ja nuorisotyössä, rippijuhlissa, häissä ja viimeisellä matkalla.

– En lakkaa ihmettelemästä sitä perustyötä, jota seurakunnissa tehdään. Esimerkiksi kerhoista voi olla todella iso merkitys joillekin lapsille. Toivon, että seurakunnilla olisi jatkossakin ihmisten kasvot eli ne olisivat riittävän pieniä, jolloin työntekijät oppivat tuntemaan seurakuntalaiset, toteaa Häkkinen.

Piispa on hiippakuntansa sekä hengellinen että hallinnollinen johtaja. Hengellisessä johtajuudessa ohjenuorana on Raamattu. Naispappeuskysymyksessä Häkkisen johtamista ohjaa kirkolliskokouksen päätös. Samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoon vihkimistä Häkkinen ei kannata, kuten ei kirkolliskokouksen selkeä enemmistökään.

– Silti toivon, että löytyisi jokin ratkaisu, joka pitäisi kirkon kasassa. Aidon kompromissiratkaisun etsiminen on hyvin vaikeaa, sanoo Häkkinen.

Mikkelin hiippakunnan alue on taloudellisessa mielessä hiipunut yllättävänkin nopeasti. Lisäksi Etelä-Savo putosi ikääntymisjärjestyksessä ykköseksi ohi Kainuun. Lisäksi tässä tilastossa kolmannella sijalla on hiippakunnan alueista Kymenlaakso eikä Etelä-Karjalakaan ole kaukana.

Häkkinen tervehtiikin suurella ilolla menossa olevaa muutosprosessia, jossa Mikkelin hiippakuntaan ollaan liittämässä Heinolan, Sysmän ja Hartolan jatkeena loputkin Päijät-Hämeestä. Muutos olisi mittava, sillä seurakuntien jäsenmäärä nousisi nykyisestä 360 000 tasosta peräti 124 000:lla. Päätös asiassa saadaan vielä kuluvan vuoden aikana.

– Tuomiokapitulin sijainnilla ei mielestäni ole asiassa merkitystä. Tärkeintä on, että hiippakunta ja sen piispa palvelevat alueen seurakuntia mahdollisimman tasapuolisesti, toteaa Häkkinen.

Itä-Häme -lehdellä on ollut Seppo Häkkisen elämässä merkittävä asema. Kirjoittaminen on kiehtonut Häkkistä koko aikuisiän ja ensimmäiset lehtijuttunsa hän teki jo Imatralla. Heinolassa yhteistyö alkoi Itä-Hämeen kanssa heti vuonna 1987, kun Häkkinen valittiin maaseurakunnan kappalaisen virkaan.

– Kirjoittaminen on erittäin mielenkiintoista ja hyödyllistä. Tykkään jäsennellä asioita kirjoittamalla niistä. Itse asiassa olen saanut lehden sivuilla runsaan 30 vuoden aikana julkaistuista kolumneista enemmän palautetta kuin saarnoistani konsanaan, myhäilee Häkkinen.

Erityisen paljon palautetta Häkkinen sai lehdessä julkaistusta reformaatiovuoden juttusarjasta.

– Kolumni pakottaa pohtimaan asiaa niin, että viesti menisi perille mahdollisimman monelle lukijalle, Häkkinen korostaa.

Jari Niemi
jari.niemi@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat