Uutiset

Yhtymän valtuusto hyväksyi jättihankkeen – keskussairaalaa uudistetaan 127 miljoonalla eurolla

Keskussairaalan laajennusta on suunniteltu useiden vuosien ajan. Kuva: Rebecca Lapveteläinen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä teki maanantaina päätöksen keskussairaalan isosta rakennusinvestoinnista. Yhtymävaltuusto hyväksyi RV7-nimellä kutsutun laajennushankkeen yksimielisesti ja ilman keskustelua.

Hankkeessa rakennetaan uudet tilat keskusleikkausyksikölle, synnytysten, vastasyntyneiden ja naistentautien yksikölle, operatiivisille vuodeosastoille, välinehuollolle ja arkistolle.

Vuonna 1976 valmistuneen keskussairaalan tilat eivät ole toiminnallisesti nykyaikaiset, ja osassa niistä on ollut sisäilmaongelmia. Esimerkiksi kolme leikkaussalia on jouduttu poistamaan käytöstä sisäilmaongelmien takia.

Keskussairaalan laajennusta on suunniteltu useiden vuosien ajan. Kustannusarvio kohosi suunnitelmien tarkentuessa alkuperäisestä 70 miljoonasta eurosta 97 miljoonaan. Kun päälle lasketaan laitteiden osuus, kokonaiskustannuksiksi tulee 127 miljoonaa euroa.

Sairaalan laajennushanke sai sosiaali- ja terveysministeriöltä investointiluvan jo vuonna 2016. Kustannusarvion voimakkaan kasvun takia hankkeelle piti hakea uusi lupa, joka saatiin toukokuussa.

Rakennustyöt alkavat ensi vuonna ja valmistuvat vuonna 2022. Uutta toimitilaa rakennetaan 33 600 kerrosneliömetriä.

”Erittäin tärkeä”

Valtuustossa hankkeesta ei ollut tarpeen keskustella, koska sitä on käsitelty aiemmin eri yhteyksissä, kertoo yhtymävaltuuston puheenjohtaja Hannu Rahkonen (kok.).

– Hanke on erittäin tärkeä ja välttämätön. Laajan päivystystason sairaalassa tilojen on oltava kunnossa. Meillä kun menee leikkausosastolle, tulee ensimmäisenä mieleen, että olenko varastossa. Tilat ovat matalat ja käytävillä on tavaraa.

Keskussairaalan uudistaminen jatkuu nyt käynnistyvän hankkeen jälkeenkin. Seuraavassa rakennusvaiheessa on tarkoitus tehdä uudet tilat lasten ja nuorten keskukselle, sisätautien, neurologian ja keuhkosairauksien vuodeosastoille sekä vaativan kuntoutuksen toiminnoille.

Juttu muokattu 25.6. klo 15.41 kauttaaltaan.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat