Uutiset

"Tiedän, että lapset tulevat pärjäämään elämässä"

Suurperhe: Karppisilla on seitsemän lasta. Suurperheen kesään kuuluu uimakoulua, eläinten hoitoa ja käyntejä ensiavussa.

Tekemisen puutetta ei ole. Täällä voi keulia pyörällä, hyppiä trampoliinilla ja heitellä lampaille leivänkannikoita. Keinuja on, samoin polkutraktori ja jalkapallomaalit ruohikon reunassa. Perunamaalla kukkopojat ottavat yhteen.

Olen saapunut hetki sitten Luhankaan, tammijärveläisen Karppisen perheen pihaan. Kyseessä on ihan tavallinen suomalainen perhe, joka asuu omakotitalossa pyöräilymatkan päässä koulusta. Paitsi että lapsia on seitsemän. Pienin heistä on vuoden ja neljän kuukauden ikäinen, vanhin täyttää 16 vuotta.

Lasten ehdoilla

Suurperheeessä käsite "lasten ehdoilla" tarkoittaa ehkä hieman eri asiaa kuin mihin pienemmissä perheissä on totuttu. Heinäkuussa uimakoulu on lohkaissut suuren osan perheen arkipäivistä. Uimakoulussa on omat ryhmät eri-ikäisille lapsille, mikä tarkoittaa että perheen äiti Emma Karppinen on viettänyt rannalla viimeisen parin viikon aikana kolme tuntia kerrallaan. Kotiin on päästy kahden jälkeen iltapäivällä, mikä on tiennyt hikistä iltapäivää keittiössä.

Lampaiden ja kanojen hoito sitoo kotiin ja vie oman aikansa, mutta Emma Karppinen ei koe eläimiä ylimääräisenä rasitteena.

– Eläimet on hommattu lapsia varten, koska he tykkäävät kovasti eläimistä, hän sanoo.

Karppisten arki rullaa lasten ehdoilla, mutta vanhempien määrittelemissä rajoissa. Sellaista lasten ehdoilla menemistä vanhemmat eivät ymmärrä, että aikuiset suuntaisivat kaiken huomionsa lapsiin tai että lapset saisivat pompotella aikuisia miten tahtovat.

– Eihän sellainen ole normaalia elämää, isä Tero Karppinen sanoo.

Iida Karppinen auttaa pikkusiskoaan Elsa Karppista alas trampoliinilta. Kuva: Anna Onali-Ovaska

Omat harrastukset sivussa

Emma ja Tero tapasivat toisensa Himos-festareilla vuonna 1999. Esikoisensa he saivat, kun Emma oli 21-vuotias ja Tero 25-vuotias. Sen jälkeen perhe kasvoi kuin huomaamatta. Karppisten tapauksessa kyse ei ole uskonnollisesta vakaumuksesta.

– Meiltä on kysytty sitä monesti. Nyt olemme jo tottuneet kyselyihin, vaikka onhan se tosi henkilökohtaista.

Perheen kasvettua vanhempien oma aika on rajoittunut kapealle sektorille. Emma toimii MLL:n johtokunnassa ja Tero SRVA-henkilönä, eli hänet hälytetään paikalle jos riistaeläin on aiheuttanut liikenneonnettomuuden. Muita harrastuksia vanhemmilla ei ole.

Nuorempana Tero oli innokas metsästäjä ja hän kantoi esikoistaan rinkassa hirvimetsällä. Koska lapsilla on taipumus miellyttää vanhempiaan, on tärkeää että vanhemmat ottavat heidän huolenaiheensa vakavasti.

– Aapeli ei ole ollenkaan innostunut metsästyksestä. Kerran hän kysyi, loukkaannunko jos hän ei hommaa metsästyskorttia. Lasta ei voi pakottaa tekemään semmoista, mitä hän ei halua, Tero toteaa.

Tapaturmia sattuu

Jyväskylän keskussairaalan ensiapu on tullut tutuksi Karppisille. Viimeksi he olivat siellä juhannusaattona. Tero kertoo toimivansa tapaturmatilanteissa järjestelmällisesti.

– Ensin rauhoitan Emman, sitten katsotaan onko vamma sellainen että sitä on lähdettävä näyttämään ensiapuun. Vamman laajuuden ja vakavuuden oppii erottamaan, hän sanoo.

Suurperheen elämä on hektistä aamusta iltaan. Haastattelupäivänä vanhemmat heräsivät kello 5 ja rakennusmiehenä työskentelevä Tero oli työmaalla puoli seitsemältä. Ison perheen elättämiseksi Teron on tehtävä pitkää päivää ja usein kuusipäiväistä viikkoa. Haastattelupäivänä hän tuli kotiin kuuden aikaan illalla.

– En tekisi pitkää päivää, ellei rahan puolesta olisi pakko, hän sanoo.

Lapset tekevät vanhemmat onnellisiksi.

– Lasten välistä yhteisöllisyyttä on ihana katsoa. Tiedämme, että lapset tulevat pärjäämään elämässä.

Karppisten vinkit suurperheestä haaveileville

Harkitse investointeja, ota joskus irtiotto

Esikoista odottavien kannattaa harkita hankinnat tarkkaan, koska harva vauvatavara tulee oikeasti tarpeeseen. Esimerkiksi hoitopöydälle on käyttöä vain hyvin lyhyen aikaa

Rahankäytön suunnittelu korostuu, mitä isompi perhe on. Järkevintä olisi tehdä viikko- tai kuukausibudjetti, mutta se vaatii hurjasti määrätietoisuutta. Isossa perheessä säästäväisyys on tärkeää, koska menot ovat niin isot. Karppisilla maitoa kuluu 30 litraa viikossa ja jauhelihaa menee ainakin pari kiloa

Vanhempien on hyvä järjestää edes joskus yhteistä aikaa. Karppiset kävivät tänä kesänä Jysäri-festareilla, mikä oli 2,5-vuoteen ensimmäinen lapsivapaa viikonloppu.

Anna Onali-Ovaska

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat