Uutiset

Huh hellettä, tuulettimet loppuivat kaupoista ja keskusvarastoista - "ei saada enää tämän sesongin aikana"

Useampi ketju myy tällä hetkellä eioota, kun ihmiset soittavat ja kysyvät tuulettimia.

Pöytätuulettimet ovat kaikkialta loppu, mutta Heinolasta saa vielä lattiatuulettimia. Kuva: Raisa Nerg / Juttupankki Stoori

Pitkäjaksoinen helleaalto on ajanut ihmiset tuuletinkaupoille niinkin ahkeraan, että tuulettimet ovat loppuneet suurimmasta osasta päijäthämäläisiä liikkeitä aina ketjujen keskusvarastoja myöten. Näin on esimerkiksi Power-ketjulla, Motonetissä, Biltemalla, Tokmannilla ja Clas Ohlsonilla.

Heinolan Citymarketistakaan viilentimiä ei niin ikään löydy. Lahden Launeen Citymarketin myyjä Maija Vanhanen puolestaan sanoo, että tuulettimet myytiin käytännössä loppuun viime viikon sunnuntaina. Yksi tuuletinerä saatiin hyllyille maanantaina, mutta nekin menivät kaupaksi samana päivän aikana.

– Ymmärtääkseni tuulettimet ovat loppu ihan maahantuojaltakin, eikä niitä tule kauppaan enää tämän sesongin aikana, sanoo Vanhanen.

SOK:n vähittäiskauppojen valikoimapäällikön Kari Häsälän mukaan S-ryhmän liikkeissä tuulettimia on enää vain muutamia.

– Joitain yksittäisiä kappaleita saattaa joistain liikkeistä löytyä. Pääsääntöisesti tuulettimet ovat loppuneet. En usko, että lisää on enää tulossa tämän kesän aikana, kertoo Häsälä.

Edes yksittäisiä kappaleita ei ainakaan Lahden ja Hollolan Prismoista enää löydy.

Vuodet eivät ole veljeksiä, tuumaa Häsälä, jonka mukaan tuulettimet myytiin loppuun viimeksi neljä vuotta sitten pitkän hellejakson aikana, mutta muuten viime kesinä tuulettimia on yleisesti jäänyt kauppojen hyllyille lojumaan.

Lattiatuulettimia saa vielä Heinolasta

Heinolan Tarvikekeskuksessa lattiatuulettimia on vielä toistaiseksi saatavilla, mutta torstaina tulleet pöytätuulettimet myytiin päivässä loppuun. Myymälästä kerrotaan, että valtaosa pöytätuulettimista oli varattu etukäteen. Myös liikkeessä olleet ilmastointilaitteet on myyty loppuun jo aikaa sitten.

Kärkkäiseltä sanotaan, että tuulettimet ovat tällä hetkellä loppuneet ketjun jokaisesta liikkeestä, mutta ilmastointilaitteita on vielä saatavilla Lahdessakin. Lisää tuulettimia on tilattu ja niitä saadaan liikkeeseen ensi viikolla.

Lahden Gigiantissa joku onnekas saattaa löytää vielä tuulettimen tai kaksi.

– Pari yksittäistä kappaletta on vielä hyllyillä, mutta muuten kaikki ilmastointilaitteet ovat loppuneet. Keskusvarastoltakin laitteet ovat loppuneet, mutta muutamia malleja on tulossa noin viikon päästä. Lahteen ne saapuvat - jos saapuvat - noin 2-3 viikon kuluttua, kertoo Lahden Gigantin kodinkoneosaston osastopäällikkö Nico Pihlas.

Hänen mukaansa varautuminen yllättäviin hellejaksoihin on haastavaa. Viimeiset kesät ovat olleet hyvin viileitä, joten myös ilmastointilaitteiden ja viilentimien menekki on ollut pientä.

Ilmalämpöpumppu lämmittää talvella, mutta jäähdyttää myös kesäisin. Kuva: Jani Keronen jker

Ilmalämpöpumppuja tarjolla lähiseudun liikkeissä

Yle uutisoi perjantaina, että ilmalämpöpumput ovat loppumassa maahantuojalta. Artikkelissa maahantuojan FG Finlandin myyntipäällikkö kertoo, että tällä hetkellä kaikki ilmalämpöpumput, joita Suomeen saadaan on myyty eteenpäin jälleenmyyjille.

Pitkään jatkunut helle on aiheuttanut normaaliin myyntiin selkeän piikin, ja myymäläpäällikön mukaan ilmalämpöpumppujen myynti on nelinkertaistunut viime vuoteen nähden.

Lahden Gigantin Nico Pihlaksen mukaan ilmalämpöpumppuja riittää vielä liikkeessä mainiosti.

– Ihmiset ovat ostaneet niitä kyllä ihan hyvin. Ilmalämpöpumppujen monipuolisuus on huomattu, eli miten ne toimivat kesällä myös hyvin asunnon viilentäjinä, Pihlas sanoo.

Lue myös: Helle saa ihmiset kärvistelemään kuumissa asunnoissa – poimi asiantuntijoiden vinkit kodin viilentämiseen
 

Sekä Lahden Launeen että Holman Raudoista kerrotaan, että ilmalämpöpumppuja on myös saatavilla heidän liikkeistään. Tuulettimet ja muut viilennyslaitteet ovat loppuneet.

– Lisää viilennyslaitteita on tilattu ja toivomme, että jossain vaiheessa ensi viikolla pöytätuulettimia ja muita viilennyslaitteita olisi saatavilla kaupassa, sanoo K-Rauta Launeen sisustamisen ja kodin kalustamisen osastopäällikkö Marika Kerttula.

Holman K-Raudassakin sanotaan, että lisää on tilattu, mutta laitteiden toimitus on toistaiseksi epävarma.

Ruska Paronen
ruska.paronen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat