Uutiset

Heinola ja Sysmä lukioneuvotteluihin

Ikäluokkien pienentyminen asettanut kunnille uusia kasvavia vaatimuksia.

Heinolan kaupungin hyvinvointijohtaja Pirjo Hepo-oja on esittänyt Sysmän kunnalle neuvottelujen aloittamista lukioyhteistyön tiivistämiseksi.

– Tiesin, että kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki on kokoamassa lukiotyöryhmää. Tein neuvotteluavauksen, koska se on vähintä, mitä asiassa Heinolassa voidaan tehdä, toteaa Hepo-oja.

Sekä Heinolalla että Sysmällä on kasvanut huoli lukiokoulutuksen tilanteesta. Suurin yhteinen huoli on ikäluokkien pienentyminen, mikä on pienentänyt lukio-opinnot Sysmässä aloittavien nuorten lukumäärän jo kymmeneen opiskelijaa tänä vuonna.

– Ysiluokalta siirtyneiden nuorten lukumäärä oli meillä 38, josta 34 olisi seiskan keskiarvolla ollut mahdollisia lukion oppilaita, selvittää Sysmän lukion rehtori Tuula Vuorinen.

Kilpailu oppialista on Vuorisen mukaan kovaa. Yläkoulun yksiluokkalaiset saavat jo joulukuussa runsaasti materiaalia erilaisista opintovaihtoehdoista. Sysmäläisistä nuorista osa hakeutuu erikoislukioihin lähinnä Lahteen ja kaksoistutkinnon suorittajat ovat löytäneet mieluisia jatko-opiskelupaikkoja Jämsänkoskelta ja Jyväskylästä.

Osa ammattiopintoihin hakeutuneista on löytänyt opiskelupaikan Salpauksen Heinolan tai Lahden yksiköistä.

Heinola valmistautuu rakentamaan uutta lukiorakennusta. Sen tilat suunnitellaan mahdollisimman nykyaikaisiksi, minkä odotetaan myös kiinnittävä entistä paremmin heinolaisia nuoria omaan lukioon. Osa heinolaisista nuorista on hakeutunut Lahden erikoislukioihin.

Heinola ja Sysmä ovat tehneet yhteistyötä jo lähes kymmenen vuoden ajan verkko-opiskelussa muun muassa Padasjoen, Vääksyn ja Orimattilan lukioiden kanssa.

– Näin olemme koonneet opetusryhmiä muun muassa saksan ja ranskan kieliin, kemian syventäviin opintoihin ja uskontoon. Jonkun lukion vastuuopettaja on hoitanut tunnit, selvittää Vuorinen.

Odotukset tiiviimmästä yhteistyöstä kilpistyvät Vuorisen ja Heinolan lukion rehtorin Johannes Rinkisen mukaan verkko-opiskelun lisääntymiseen.

– Etä-opiskelu on taloudellisesti tehokasta, joten varmaan olisi hyvä pohtia, pystytäänkö sitä lisäämään. Toisena tulee mieleen henkilöstön kasvava yhteiskäyttö, pohtii Rinkinen.

Heinolassa lukion ekaluokan aloitti 74 opiskelijaa. Kaupungin lukio on Rinkisen mukaan tehnyt hyvää yhteistyötä myös Salpauksen ja Vierumäen Urheiluopiston kanssa kaksoistutkinnon suorittajien suhteen.

Kaikkiaan Heinolan lukiossa suorittaa alkaneella lukukaudella opintoja 240-250 opiskelijaa.

– Lahden ja muun maan lukioihin meiltä on mennyt vuosittain 15-20 opiskelijaa. erikoislukioon menee myös jatkossa, mutta yleislukioon menevistä pystymme jatkossa uuden lukion myötä kisaamaan paremmin, ennakoi Rinkinen.

Neuvottelut on tarkoitus käynnistää syksyn aikana.

Jari Niemi
jari.niemi@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat