Uutiset

Joutsassa talousvesi on keitettävä

Kaikki juomavesi ja ruuan valmistukseen käytettävä vesi on keitettävä Joutssa. Kuva: Armi Salonen

Kaikki juomavesi ja ruuan valmistukseen käytettävä vesi on keitettävä Leivonmäen taajaman ja Kivisuon vesiosuuskunnan alueella. Vedenjakelualueiden talousveden mikrobiologisessa laadussa on havaittu ongelmia.

Laadun ongelma johtuu putkivauriosta, joka sattui Ilolantien ja Leivonmäentien risteyksessä tehdyn tienalitusporauksen yhteydessä. Joutsan Vesihuolto on käynnistänyt varotoimenpiteenä verkostoveden desinfioinnin kloorilla.

Keittokehotus on voimassa toistaiseksi ja sen päättymisestä tiedotetaan Joutsan kunnan ja Jyväskylän kaupungin internetsivuilla.

Vedenkäyttöohjeet

Keitä vettä 5-10 minuuttia. Muista keittää myös mehun laimennukseen käytettävä vesi. Mikäli vesi tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, sitä ei tarvitse keittää etukäteen erikseen.

Älä keitä vettä kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä, vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.

Älä tee jääpaloja keittämättömästä vedestä.

Huuhtele vihannekset keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä.

Älä käytä talousvesiverkkoon liitettyjä juoma-automaatteja.

Hanavettä voi käyttää normaalisti siivouksen, pyykinpesun, tiskaamisen, peseytymisen ja WC:n huuhtelun yhteydessä.

Huolehdi, että pestyt astiat ja esimerkiksi leikkuualustat kuivuvat kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.

Joutsan kunnan verkkosivut
Roosa Pöyhtäri
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat