Uutiset

Jari Parkkosella lämmin vastaanotto

Jari Parkkonen siirtyi Heinolan kaupunginjohtajaksi Päijät-Hämeen maakuntajohtajan paikalta. Kuva: Jari Niemi

Hallintotieteiden maisteri ja tradenomi Jari Parkkonen (44) aloitti tiistaina Heinolan kaupunginjohtajana. Parkkonen on järjestyksessään yhdeksäs Heinolan kaupunginjohtaja, koska Tita Rinnevaara ei koskaan saavuttanut virallista asemaa.

Parkkosta olivat vastaanottamassa kaupungintalon aulassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Niina Varjo (kok.) kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi-Maarit Lehtimäki (sd.) sekä va. kaupunginjohtajana työskennellyt Sinikka Malin. Lisäksi paikalla oli runsas joukko kaupungin henkilöstöä toivottamassa uuden kaupunginjohtajan tervetulleeksi.

Niina Varjo luovutti Jari Parkkoselle puhelimen, Kirsi Lehtimäki työavaimet ja Sinikka Malin kaupunginjohtajan käädyt.

Talousarvio työn alle

Tutustumiskierrosten jälkeen Jari Parkkonen aikoo paneutua tiukasti talouteen ja vuorovaikutussuhteiden rakentamiseen.

– Ensimmäiset työt kulminoituvat ensi vuoden talousarvioon ja sen jälkeiseen taloussuunnitelmaan. Luottamushenkilöstön kanssa pyrin rakentamaan aitoja vuorovaikutussuhteita, toteaa Parkkonen.

Heinolalla on Parkkosen mielestä vähintäänkin hyvät mahdollisuudet kehittyä jopa monilla eri aloilla. Tämän takaa hyvä sijainti sekä ympäristöelementit ja kunnossa olevat peruspalvelut. Harvalla paikkakunnalla on esimerkiksi Kimolan kanavan ja Vierumäen kaltaisia matkailun kehityskohteita.

– Talouden pitää kuitenkin pysyä kunnossa, jos kehityksen halutaan jatkuvan, Parkkonen painottaa.

Yhteistyössä

Erityisiä paineita talouteen asettaa jatkossa se, että julkisten palveluiden rahoituspohja ei yksittäisillä kunnilla ja kaupungeilla riitä. Parkkonen on vakuuttunut siitä, että myös Heinolan tulos paukkuu pysyvästi pakkaselle, jos maakuntauudistus ei toteudu järkevällä tavalla.

Päijät-Hämeen maakuntajohtajana viimeksi seitsemän ja puoli vuotta toiminut Parkkonen huomauttaa, että Lahden menestyminen on Heinolan etu myös jatkossa.

– Toki voi olla joitakin ristikkäisiäkin intressejä, mutta samanlainen agenda meillä on jatkossa ja yhteistyötä kannattaa tehdä laajalti, hän korostaa.

Parkkonen myös muistuttaa, että kaupungistuminen on tosiasia, jota vastaan on turha pyristellä ja joka vaikuttaa Heinolaan tosi paljon. Kaupungin on parempi keskittyä omaan tekemiseen ja rakentaa hyviä yhteistyöverkostoja.

Eväitä Oulusta

Heinolasta kantautui jotakin vuosia sitten tietoja virkamiehistön ja poliittisten johtajien keskeisistä huonoista väleistä. Jari Parkkonen pääsee aloittamaan virassaan tilanteessa, jossa päätöksentekoprosessi on selkeytynyt ja luottamus virka- ja luottamusmiesten välillä on kohentunut merkittävästi. Tästä todistaa sekin, että Parkkonen valittiin virkaansa yksimielisellä kaupunginvaltuuston 43-0 päätöksellä ja lähtökohtaisesti erittäin haastava talouden tasapainotusohjelma sai yleisen hyväksynnän.

Parkkosella on taustallaan myös liki kymmenen vuoden kokemus Oulun kaupungin liikuntatoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen johtajana. Hän uskoo, että joistakin Oulun kehittämishankkeista ja toimenpiteistä voi jatkossa saada eväitä myös Heinolaan.

– Yleisellä tasolla voin todeta, että keskustan kehittäminen ja palveluihin panostaminen on tarpeen, toteaa Parkkonen.

Yhdeksäs kaupunginjohtaja

Arvo Jyränkö 1930-1937

Toivo Mikonsaari 1938-1964

Raimo Salmi 1964-1975

Jarkko Paronen 1976-1994

Pauli Ihamäki 1995-1997

Paavo Rotko 1998-1999

Hannu Komonen 2000-2012

Jussi Teittinen 2014-2017

Jari Parkkonen 2018-

Jari Niemi
jari.niemi@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat