Uutiset

Asumisesta uutta elävyyttä ydinkeskustaan

Liiketilat: Kaupungin elinvoimatoimi etsii uutta käyttöä Heinolan keskustan tyhjille liike- ja toimistohuoneistoille.

Seppälän tyhjennyt liiketila savontiellä oli kesällä pop up -käytössä, nyt taas tyhjänä. Kuva: Ari Viuhko

Heinolan elinvoimatoimi ei ole jäänyt seuraamaan keskustan liiketilojen tyhjenemistä tumput suorina. Elinkeinopäällikkö Timo Kaattarin mukaan ongelmaan on pohdittu myös aivan uudenlaisia ratkaisuja.

– Heinolan keskustassa on todella paljon tyhjiä liiketiloja. Keskustan toimintaidea ja selviytymisen malli pitää miettiä uudelleen vastaamaan 2020-luvun asumista, asiointia ja käytäntöjä, toteaa Kaattari.

Yksi keino kaupungin keskustan elävöittämiseen voisi olla keskusta-asumisen lisääminen, johon on tarjolla uudenlainen konsepti.

– Olen löytänyt Heinolaan yrittäjän, joka on kiinnostunut perustamaan Heinolaan virikkeellisen palveluasumisen yrityksen. Kyseessä on ulkomailla hyvin toimiva yritysmuoto, jossa kiinteän kaupunkirakenteen keskustojen tiloja muutetaan osin asunnoiksi, kertoo Kaattari.

Keskustan toimintaidea ja selviytymisen malli pitää miettiä uudelleen vastaamaan 2020-luvun asumista, asiointia ja käytäntöjä. Elinkeinopäällikkö Timo Kaattari

Konseptissa katutason liiketilat voivat palvella sekä talon asukkaita että muita kaupunkilaisia ja asiakkaita.

Kaattari korostaa, että kiinteistöjen omistajien vakuuttaminen ja saaminen mukaan yhteistyöhön on välttämätöntä, jotta keskustan tyhjille neliöille saataisiin uutta käyttöä ja Heinolaan uusia asukkaita. Toimenpiteiden ja investointien pitää perustua markkinahinnoille ja realistiseen näkemykseen kiinteistöjen tulevaisuudennäkymistä.

– Heinolan keskustan kiinteistöjen omistajien kanssa on uudesta liiketoimintakonseptista keskusteltu, ja nyt on tarkoitus tehdä laaja suunnattu selvitys ja markkinointikartoitus koskien muuttohalukuutta sekä palveluasumiseen liittyvä kiinnostusta, kertoo Kaattari.

Kartoitus etsii mahdollisia Heinolaan muuttajia esimerkiksi pääkaupunkiseudulta ja Ruotsista. erityisesti tähtäimessä ovat Heinolan seudulta muualle muuttaneet henkilöt.

– Korostan, että liiketoiminnassa ei ole kyseessä sote-palvelujen tarjoaminen, vaan uudentyyppinen virikkeellisyyteen sekä monipuoliseen palvelutarjontaan nojaava, kauppa- ynnä muiden palvelujen välittömään läheisyyteen sijoittuva uusi asumisen muoto, sanoo Kaattari.

Yrittäjän liikesalaisuus estää Kaattaria avaamasta konseptin sisältöä tarkemmin.

Tyhjille liiketiloille on suunnitteilla myös kohdistettu markkinointikampanja, joka alkaa tänä syksynä.

– Olen tunnistanut tiiviillä siivilällä 237 positiivisen taseen omaavaa toimijaa, joille suunnataan kohdistettu markkinointi Heinolan tarjoamista vähittäiskaupan tiloista ja mahdollisuuksista myös keskustan ulkopuolelta, kertoo Kaattari.

Kampanjan kärki tähtää Kaattarin mukaan vuoteen 2020, jolloin keskustan katu- ja toriremonttien pitäisi olla valmiit ja ilmeen nykyistä viihtyisämpi.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat