Uutiset

Lyseonmäellä ravitsemusviikko käyntiin yhteisellä aamupalalla

Nuoret ovat hyvin perillä muun muassa ruuan ekologisuudesta ja erilaisista ruokavalioista.

Tarkoituksena on tarjota houkuttelevaa ja maukasta kouluruokaa, muistuttaa palvelupäällikkö Elsi Lääveri. Kuva: Sami Lettojärvi

Noin kaksikymmentä litraa enemmän puuroa kuin viime vuonna. Sen verran kasvoi menekki Lyseonmäen koulun aamupalalla. Täysjyväpuuron lisäksi koulun aamupalalla sai tuoretta omenasosetta, täysjyväleipää, juustoa, paprikaa ja tuoremehua.

Oppilaille ja koko koulun henkilökunnalle tarjottu aamupala on osa Päijät-Hämeessä vietettävää ravitsemusviikkoa, jota vietetään nyt kolmatta kertaa.

Heinolan kaupungin ruoka- ja siivouspalveluosaston palvelupäällikkö Elsi Lääveri kertoo, että yläkoululaiset jättävät aamupalan yleisemmin syömättä kuin alakoululaiset. Siksi Lyseonmäellä haluttiin kiinnittää asiaan huomiota ravitsemusviikolla.

Ruokalan aulassa Heinolan kaupungin ravitsemusterapeutti Mari Viiru ja liikuntaneuvoja Kirsi-Marja Vihervaara kertovat, että oppilaat kyllä tietävät mikä on terveellistä.

Meidän pitäisi tuoda vielä paremmin esille niitä asioita, joihin oppilaat ovat vaikuttaneet. Ravitsemispäällikkö Kirsi Heikkilä

– Asioiden oivaltaminen ja sisäistäminen kuitenkin vaativat niistä puhumista, sanoo Vihervaara.

Ravitsemispäällikkö Kirsi Heikkilä kertoo, että kasvisten kulutuksessa on tapahtunut selkeää nousua.

– Oppilaat ovat jo alakoulun puolella tietoisia esimerkiksi ruokaan liittyvästä ekologisuudesta. Tällaiset asiat alkavat olla joillekin tärkeitä. Myös julkisuudessa käytävät keskustelut vaikuttavat kouluruokailun puolella, kertoo Heikkilä.

Erikoisruokavaliot ovat paljon esillä. Niiden määrä on lisääntynyt, osa ei-lääketieteellisistä syistä.

– Nuoret ovat hyvin perillä vaikka vähähiilihydraattisesta tai runsasproteiinisesta ruokavaliosta. Ravitsemussuosituksiin kuuluu kuitenkin esimerkiksi oman ruokakulttuurin säilyttäminen, Lääveri muistuttaa.

Heikkilä painottaa keskusteluyhteyden, yhteen hiileen puhaltamisen ja yhdessä ideoinnin tärkeyttä. Keskustelu on nykyään kirjattu jopa kouluruokasuosituksiin.

Vaikka tarkoituksena ei ole tehdä pelkkiä lempi- tai toiveruokia, on kalleinta ruokaa se, joka menee suoraan biojäteastiaan.

– Tietenkin haluamme tarjota houkuttelevaa ja maukasta ruokaa, Lääveri toteaa.

Koululla on olemassa ruokaraati, joka koostuu oppilaiden ja opettajien edustajista sekä ruokapalveluiden henkilökunnasta. Heikkilän mukaan raadin esittämät toiveet ovat pieniä ja realistisia, hyvin konkreettisia.

– Meidän pitäisi tuoda vielä paremmin esille niitä asioita, joihin oppilaat ovat vaikuttaneet, jotta he huomaisivat oman toimintansa vaikutuksen, sanoo Heikkilä.

Kouluruuan raaka-aineet ovat Heinolassa lähes aina kokonaan kotimaisia.

Liha on aina kotimaista, ja leipä tulee Pekan Leivän leipomosta. Kotimaisia kasviksia käytetään niin pitkään kuin on mahdollista.

Vuosittainen ravitsemusviikko on osa laajempaa Päijät-Hämeen ravitsemusterveyden edistämisen suunnitelmaa, jossa keskeistä on tuoda ruoka- ja ravitsemusasiat myönteisesti esille eri tilanteissa. Ravitsemusviikolla järjestetään erilaisia ruokaan liittyviä tempauksia. Tommola-talossa vietetään vielä 19.9. koko kaupungin sadonkorjuujuhlaa.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat