Uutiset

Joutsassa on auki ennätysmäärä virkoja

Joutsasta puuttuu nyt niin monta avainhenkilöä, että kunnanjohtaja sanoo kehittämistyön olevan mahdotonta.

Joutsan kehittäminen vaatii onnistuneita rekrytointeja. Kuva: Anna Onali-Ovaska

Rekrytoinnit ovat Joutsan prioriteettilistan kärjessä tänä syksynä. Kunnasta puuttuu tällä hetkellä tekninen johtaja ja perusturvajohtaja. Rakennustarkastaja jää pian kokonaan eläkkeelle ja uudelle viranhaltijalle on tarvetta lokakuussa. Täysin uusia tehtäviä on kaksi: elinkeinokoordinaattoria haetaan parhaillaan, hyvinvointikoordinaattorin palkkaamista harkitaan. Lisäksi auki on kansalaisopiston rehtorin paikka.

– Tällä hetkellä meiltä puuttuu niin monta avainhenkilöä, että voidaan puhua vain kunnan ylläpidosta, ei kehittämisestä. Esimeriksi talousarvion laadinnasta tulee haasteellista. Tulevissa rekrytoinneissa pitää onnistua, toteaa kunnanjohtaja Harri Nissinen.

Nissinen hoitaa tällä hetkellä teknisen johtajan tehtäviä. Virka oli auki viime keväänä kolmeen otteeseen, mutta haut eivät tuottaneet toivottua tulosta. Perusturvajohtajan tehtäviä hoitaa määräaikaisesti kunnan hoitotyön esimies Terhi Kallio.

Huomio sotesta elinvoimaan ja hyvinvointiin

Ensi vuonna Joutsassa aloitetaan uuden sote-keskuksen rakentaminen. Sote-asiat ovat olleet viime kuukaudet hallitsevassa asemassa, eikä asia hellitä tulevinakaan kuukausina. Kunnanhallitus päätti nimittäin viimeisimmässä kokouksessaan, että terveyskeskuksen c-siipeä ei remontoida. Päätöksen myötä hammashoitolan, keskuskeittiön ja perhekeskuksen tuleva sijainti täytyy ratkaista erillishankkeena.

Vaikka kyse on isosta päätöksestä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Huikko (kok.) nostaisi sen rinnalle ripeästi hyvinvointisektorin.

– Kävin juuri omaa kalenteriani reilun vuoden ajalta lävitse ja analysoin, minkä asioiden parissa aikaa on mennyt eniten. Vastaus oli perusturvan ja sote-uudistuksen asiat. Siis tehtävien, jotka jäävät kunnalta pois, jos sote- ja maku-uudistus toteutuu. Hyvinvointiin ja sivistykseen sekä ennen kaikkea kunnan elinvoimaan liittyvien asioiden painoarvoa pitäisi saada kiireesti suuremmaksi, Huikko toteaa.

Päivähoidolle suuri tarve

– Elinvoima ei ole pelkkää elinkeinopolitiikkaa, vaan elinvoimaisessa kunnassa korostuvat myös vapaa-aika, kulttuuri ja liikunta. Siksi hyvinvointikoordinaattorin palkkaamista harkitaan, sanoo Harri Nissinen. Maanantaina Joutsassa järjestettiin valtuustoseminaari, jossa perattiin elinvoima-asioita. Seminaarissa tärkeäksi painopisteeksi nimettiin lukio. Valtuutetut pitävät oppilaitoksen säilymistä kunnassa ensiarvoisen tärkeänä.

Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen merkitys kunnan tehtäväkentässä korostuu maakuntauudistuksen jälkeen. Seminaarissa todettiin, että Joutsassa on tällä hetkellä 120-130 päivähoitoikäistä lasta, mikä on tämänkokoiseen kuntaan verrattain paljon.

– Tarvitsemme päivähoitoon lisää henkilöstöä ja ehkä uusia tiloja, Nissinen sanoo.

Sekä Jukka Huikko että valtuuston puheenjohtaja Heikki Kuurne (kesk.) pitävät maakuntauudistusta haasteena.

– On selvää, että alueemme vaikutusmahdollisuudet maakunnan alaisiin asioihin ovat jatkossa hyvin vähäiset. En ole tässä elämäntilanteessa itse kiinnostunut vaikuttamisesta maakuntatasolla, joten en ole asettumassa ehdolle, kommentoi Huikko.

Anna Onali-Ovaska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat