Uutiset

Rennosti miesten kesken

Torstain Toivojen pöytä on katettu Heinolassa yhdessä ololla, keskustelulla ja mukavalla tekemisellä.

Kauko Hietanen, Jari Mäkivaara ja Ossi Leino toivovat, että Tommolantuvan ovet kävisivät torstaina tiuhaan. Kuva: Taina Kivijärvi

Seurakunta on tehnyt Heinolassa miestyötä vuosikaudet. Nyt toiminta on aloitettu myös Jyränkölän Setlementissä. Syyskuun ensimmäisenä torstaina Tommolantuvalla käynnistyi Torstain Toivot -työnimellä kulkeva miesporukan kokoontuminen.

Ensimmäisellä kerralla paikalle saapui kolme Jyränkölän Setlementin vapaaehtoistyöntekijää: Kauko Hietanen, Jari Mäkivaara ja Ossi Leino. He toivovat, että mahdollisimman moni mies löytäisi tiensä joukkoon.

– Tarkoitus on, että Tommolantupa on paikka, jonne miehet voivat tulla keskustelemaan ja tekemään jotain yhdessä. Kahden kilometrin säteellä asuu varmasti miehiä, jotka sopisivat tänne, Leino kertoo.

Torstain Toivot sopii hyvin miehille, jotka kaipaavat muutakin kuin kotona könöttämistä. Vapaaehtoistyöntekijä Kauko Hietanen

Tarkoitus on suunnitella ja ideoida toimintaa sen mukaan, mitä miehet itse haluavat.

– Yhdessä voidaan miettiä mitä tehdään, pelataanko vai tehdäänkö jotain muuta. Voimme käydä jossain, vaikka laavulla paistamassa makkaraa. Matalalla kynnyksellä lähdetään liikkeelle, Leino sanoo.

Vapaaehtoistyöntekijöillä on monenlaista osaamista, jota he voivat ryhmässä hyödyntää. Jari Mäkivaara on jo aiemmin vetänyt kokkikursseja vanhemmille miehille.

– Ne ovat olleet antoisia hetkiä. Ruokaa laittaessa syntyy juttua ja tarinaa, joka jatkuu ruokapöydässä. Pystyimme keskustelemaan vaikeistakin asioista, hän kertoo.

Kauko Hietanen pitää tärkeänä, että miehet voivat puhua miessakissa

– On monia asioita, joista miehet voivat puhua keskenään. Ihan käytännön asioita, mistä miehet nyt yleensä puhuvat. Torstain Toivot sopii hyvin miehille, jotka kaipaavat muutakin kuin kotona könöttämistä, hän sanoo.

Tapaamisissa voi esittäytyä etunimellä, sukunimeä tai titteleitä ei kysytä. Myöskään iällä tai ihonvärillä ei ole merkitystä.

Jyränkölän Setlementin vapaaehtoistyön johtaja Teija Naakka muistuttaa, että kaikissa ikäryhmissä on yksinäisyyttä. Heinolassa on hyvin vähän sellaisia kohtaamispaikkoja, joissa toisilleen tuntemattomat ihmiset voivat luontevasti tutustua toisiinsa.

– Meillä kokoontuu Huru-ukot ja Köllikät, mutta olemme saaneet viestiä siitä, että tällaista avointa miesten ryhmää kaivataan, hän sanoo.

Naakka muistuttaa Setlementtityön ytimestä: Aina syntyy jotain hyvää kun sille annetaan maaperä.

– Täällä voi syntyä uusia ideoita. Ehkä joku löytää kaverin vaikka jääkiekko-otteluun, hän mainitsee.

Myös erilaiset teemat ja luennot ovat mahdollisia. Vierailijat voivat olla naisiakin.

Malli Torstain Toivoille tulee Tampereen Setlementiltä, jolla on historiaa miestyön tekemisestä.

Tampereella on Miesten kansalaistalo Mattila. Tampereella puhutaan Mattilan Miehistä. MAT tulee sanoista Miesten aktiivinen toiminta.

Heinolalaiset ovat käyneet tutustumassa Mattilan toimintaan. Kotiin tuomiseksi tuli monia ideoita puukkokurssista lähtien.

Jari Mäkivaara tuumaa, että Tommonlatuvan tila ei ole ihan niin rento ja äijämäinen kuin Tampereella.

– Tila pistetään siihen malliin, että täällä näkyy elämä, Teija Naakka lupaa.

Myös naiset ovat saaneet oman ryhmänsä. Jyränkölän Tuttiksella käynnistyi syyskuun alussa vapaamuotoista naisten toimintaa Huippumimmit-työnimen alla. Ensimmäiseen kokoontumiseen saapui 13 naista, viisikymppisistä yli 80-vuotiaisiin.

– Huippumimmien tavoitteena on tarjota naisille maaperää kohdata, keskustella elämästä, tehdä jotain innostavaa yhdessä sekä ennen kaikkea laajentaa sosiaalisten suhteiden verkostoa ja oppia uutta, Teija Naakka kertoo.

Torstain Toivot kokoontuu Tommalantuvalla Kyminkatu 71:ssä arkitorstaisin kello 14–18.

Huippumimmit kokoontuvat Tuttiksella osoitteessa Kaivokatu 16 A maanantaisin kello 17–19.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat