Uutiset

Ilmassa sahanpurua ja savottatunnelmaa

Kaksitoista Suomen huippuveistäjää kisasi mestaruudesta lauantaina Heinolassa.

Ylöjärveläisen Juha Käkelän moottorisahaustaidot, teoksen taiteellisuus ja annetun materiaalin käyttö vakuuttivat tuomariston Heinolassa, jossa kisattiin lauantaina moottorisahaveiston Suomen mestaruudesta. Voitostaan Käkelä kuittasi tuhannen euron palkinnon. Kisassa oli mukana kaksitoista Suomen parhaimpiin kuuluvaa veistäjää.

Tuomaristoon kuulunut metsuri Markku Luukka kertoo, että edellä mainittujen asioiden lisäksi tuomaristo kiinnitti huomiota siihen, kuinka kilpailun teemaa, Metsän elämää, toteutettiin.

– Myös uusien, perinteistä poikkeavien ratkaisujen käyttö oli yksi tuomaroinnissa käytetyistä kriteereistä, Luukka sanoo.

Sopimukseen kuuluu, että järjestäjät vastaavat kilpailijoiden majoituksesta ja ylläpidosta. Pekka Rusila

Lauantaina K-citymarketin pihalla kisattiin aurinkoisessa, mutta ajoittain hyvin tuulisessa säässä. SM-kisatapahtumaa järjestämässä ollut Pekka Rusila kertoo, että perjantaina iltapäivään asti jatkunut sateinen ilma vaikutti tuolloin pidetyn pikakisan yleisömäärään.

– Auringonpaiste alkoi puolisentoista tuntia myöhemmin kuin mitä oli tilattu.

Kilpailuteosten työstäminen alkoi lauantaina jo aamupäivällä. Materiaalina olivat Versowoodin toimittamat 190 senttimetriä pitkät ja halkasijaltaan yli kuusikymmensenttiset puuaihiot. Aikaa veistämiseen oli puoli kuuteen asti illalla.

Tuomaristo, johon Luukan lisäksi kuuluivat kauppias Risto Veijanen, Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen, sisustusarkkitehti Piritta Peltola ja Puuveisto ry:n sihteeri Marika Wallden, seurasi kilpailijoiden työskentelyä pitkin päivää.

– Työn ilme voi muuttua nopeastikin, joten keskeneräisistä ei voi vielä päätellä mitään, Luukka sanoo.

Lauantaina kilpailu sen sijaan houkutteli paikalle runsaasti yleisöä. Enimmillään yleisömäärä oli Rusilan mukaan puolen päivän jälkeen, jolloin ohjelmalavalla pidettiin perjantain pikakisassa tehtyjen veistosten huutokauppa.

Huutokaupan lisäksi päivän aikana nähtiin erilaista oheisohjelmaa hanuriorkesterista yrittäjien tuote-esittelyihin.

– Näissä tapahtumissa pitää aina olla jotain muutakin ohjelmaa kuin pelkkä veistäminen. Halusimme saada tänne jotakin sellaista, joka sopii kisojen tunnelmaan, toteaa Rusila.

Työtä kisapäivän eteen on tehty vuoden alusta asti. Rusila sanoo, että jo erilaiset lupaprosessit veivät aikaa.

– Uusia vaatimuksia tulee koko ajan. Nyt jouduimme esimerkiksi tuomaan tapahtuman toiselle puolelle pihaa, sillä liikenteen suhteen haluttiin eliminoida vaaratilanteet.

Rusila ja Veijanen ovat järjestäneet aiemminkin moottorisahaveistotapahtumia K-citymarketin piha-alueella.

Puunveistäjät ry. valitsee vuosittain tahon, joka järjestää SM-kisat. Tuomariston valitsevat yhdistys ja järjestäjätaho yhdessä. Arvostelussa käytetään Puunveistäjät ry:n laatimaa ohjetta ja kaavaketta.

– Sopimukseen kuuluu, että järjestäjät vastaavat kilpailijoiden majoituksesta ja ylläpidosta. Työt puolestaan jäävät kisojen jälkeen järjestäjälle, kertoo Rusila.

Nyt kilpailutyöt ovat kahden viikon ajan esillä K-citymarketin käytävällä, jossa yleisö voi äänestää mielestään parasta työtä.

Katso myös kuvagalleria tästä linkistä.

SM-kisat

Mestaruus meni Ylöjärvelle

Suomen mestariksi tuomaristo valitsi Juha Käkelän Ylöjärveltä.

Toiseksi tuli Timo Nevalainen Pyhäjärveltä.

Kolmanneksi valittiin Pekka Niskanen Haapajärveltä.

Kunniamaininnat saivat Ulla Haglund Alavetelistä ja Tapio Vääräsmäki Uuraisilta.

Veistäjät valitsivat keskuudestaan parhaaksi työksi haapajärveläisen Pekka Niskasen taideteoksen.

Kilpailun teemana oli Metsän elämää.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat