Uutiset

Joulun alla halutaan tehdä lähimmäisille hyvää

Yhdistykset, mutta myös yksityiset ihmiset järjestävät jouluisia tempauksia.

Heinolan Nuorkauppakamarin järjestämään Joulupuu -keräykseen voi osallistua 7.12 asti. – Sen jälkeenkin voi olla yhteydessä, jos auttamishalu iskee, sanoo K-kauppias Mikko Hallikas. Kuva: Heini Kuusela

Joulun alla eri tahot järjestävät hyvää mieltä tuottavia tempauksia, kun lähimmäisten, tuttavien ja apua tarvitsevien muistaminen korostuu vielä entisestään. Lahjakeräyksiä sekä leipomis- ja korttitalkoita järjestävät niin yhdistykset kuin yksityiset ihmisetkin.

Maanantaina alkoi Joulukukka vanhukselle -kampanja, joka järjestetään Heinolassa yhdessä kaupungin kotihoidon kanssa.

Kampanjaan on valittu kaksi kukkaa, tulilatva tai timanttiananas, jotka voi ostaa joko kukkakauppa Memorosasta tai Leenan kukasta. Kukkakaupassa voi kirjoittaa joulutervehdyksen pieneen korttiin tai tuoda oman kortin. Heinolan kotihoito toimittaa kukat ilahduttamaan vanhuksia viikoilla 49-51.

Joulukukka vanhukselle -tempaus järjestetään myös Hartolassa ja Sysmässä, joissa kotihoito toimittaa paikallisesta kukkakaupasta ostetut kukat vanhuksille aatonaattoon mennessä.

Joutsassa LC Joutsa/Jousan ladyt tarjoavat lauantaina 8. joulukuuta ilmaista riisipuuroa ja mehukeittoa Joutsan torilla kello 9-11.

– Ajatuksena on aina ollut tuoda hyvää mieltä jouluostosten lomassa. Lisäksi joulun alla jaetaan sosiaalitoimen kautta ruokalahjakortteja, kuten aiempinakin vuosina, kertoo LC Joutsa/Jousan ladyjen aktiivi Heli Kuurne.

Marraskuun lopulla Joutsassa on käynnistynyt joululahjakeräys alueen vähävaraisille lapsille ja nuorille. Keräys jatkuu joulukuun 19. päivään asti.

Keräyksen ovat järjestäneet yhdessä Joutsan kunnankirjasto, hyvinvointitupa ja Joutsan sosiaalitoimi.

Lahjan voi ostaa tai tehdä itse ja toimittaa paketoituna Joutsan pääkirjaston tai Leivonmäen lähikirjaston keräyspisteeseen. Kirjastosta saatavaan pakettikorttiin merkitään lahjan saajan ikä, sukupuoli sekä lahjan sisältö.

Heinolassa järjestetään viidettä kertaa Joululeivonnaisia vähävaraisille -hyväntekeväisyystempaus. Leivonnaisia voi toimittaa elintarvikejakelu Kämmenen toimintapisteeseen 19.12. kello 11.30-14 ja 20.12. kello 6-9 välisinä aikoina, ja leivonnaiset jaetaan Kämmenen elintarvikejakelun yhteydessä ennen joulua.

Tempausidean äiti ja yhteyshenkilö Kaija Järvinen kertoo, että joka vuosi heinolalaiset ovat olleet auttamishaluisia. Jokainen Kämmenen elintarvikejakelussa käynyt on saanut joululeivonnaisen joulupöytäänsä. Kävijämäärä Kämmenessä on ollut noin 200-250 henkilöä.

– Idea tempaukseen syntyi, kun tutustuin Kämmenen toimintaan vuosia sitten. Mielestäni jokainen voi osaltaan auttaa toisia tavalla tai toisella, kun siihen vain löytyy tahtoa.

Järvinen aikoo järjestää tempauksen myös jatkossa.

– Tämä on muodostunut tärkeäksi perinteeksi myös perheessä, kun leivon yhdessä tytärten kanssa. Tämä on pientä mitä voimme toisten puolesta tehdä.

Heinolalainen Ada Seppälä järjestää 18. joulukuuta joulukorttitalkoot Spotissa kello 17 alkaen. Seppälä toivoo etenkin nuorten aktivoituvan askartelemaan.

– Paikalle voi tulla myöhemminkin ja tehdä vaikka vain yhden kortin, kertoo Seppälä.

Tavoitteena on askarrella vähintään sata joulukorttia, jotka toimitetaan jouluviikolla henkilökohtaisesti esimerkiksi vanhustenkodeissa.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat