Uutiset

Heinola-mitalit Paason Pojille ja Seppo Rautiaiselle

Paason Pojat ry:n edustaja Pekka Rautkoski piti kiitospuheen kaupunginjohtaja Jari Parkkosen ja valtuuston puheenjohtajan Niina Varjon kuunnellessa. Kuva: Anna Onali-Ovaska

Vuoden 2018 Heinola-mitalit on luovutettu Seppo Rautiaiselle ja Paason Pojat ry:lle. Mitalit jaettiin Heinolan itsenäisyyspäivän juhlassa WPK-talolla tänään torstaina.

Seppo Rautiainen palkittiin vuosikymmeniä kestäneestä työstään erityisesti liikunnan saralla. Rautiainen on toiminut 1970-luvulta asti muun muassa Heinolan Ladussa, luonto-oppaana ja latujen lumettajana. Hän on saanut hiihto- ja soutuneuvoksen arvonimet, sillä suoritettuna on yli 30 Finlandia-hiihtoa ja yli 20 Sulkavan Soutua. Rautiainen tunnetaan myös aktiivisesta osallistumisesta kaupungin politiikkaan erilaisissa luottamustehtävissä ja kirkkovaltuustossa. Hän on toiminut myös käräjäoikeudessa. Työuransa Rautiainen teki Puolustusvoimien palveluksessa.

Toinen Heinola-mitali luovutettiin Paason Pojat ry:lle. Perusteena oli pitkäjänteinen ja sitkeä työ kylän elävöittäjänä ja urheilun mahdollistajana. Paason Pojat on muun muassa rakentanut kylälle urheilukentän omin voimin. Ponnistus tapahtui 1960-luvulla ja rahoitus kenttää varten kerättiin kyläläisiltä, jotka lahjoittivat puunmyyntitulojaan kentän rakentamista varten.

Yhdistyksen puolesta mitalin kävivät hakemassa perustajajäsen Pekka Rautkoski ja nykyinen puheenjohtaja Mikko Rautkoski.

Anna Onali-Ovaska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat