Uutiset

Testamenttiriidasta rikosasia – lesken väitettiin polttaneen alkuperäisen testamentin, huhupuheet eivät riittäneet syytteeseen

Testamenttiriita Asikkalassa on jatkunut vuosia. - Kuvituskuva. Kuva: Heikki Saukkomaa

Asikkalalaisen naisen testamentti on nostettu pöydälle nyt myös rikosasiana.

Käräjäoikeus hylkäsi syksyllä 2016 naisen siskonpojan ja erään yhdistyksen nostaman kanteen, jolla nämä vaativat, että vuonna 2015 kuolleen naisen 2007 tekemä testamentti vahvistetaan edelleen olevan voimassa.

Vastaajana oli naisen leski, jonka mukaan nainen oli peruuttanut testamentin muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Nainen ehti olla pari vuotta naimisissa itseään kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa.

Testamentin mukaan naisen edunsaajia olisivat muun muassa kaksi luontojärjestöä, seurakunta ja siskonpoika.

Nainen haki itse testamentin pankin tallelokerosta.

Edunsaajien mielestä nainen olisi kyllä ilmoittanut heille testamentin peruuttamisesta. Heillä oli testamentista kopio. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi naisen peruuttaneen testamentin.

Hovioikeus piti ratkaisun voimassa. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.

Testamentti savuna ilmaan?

Hovioikeus ratkaisi riita-asian keväällä 2017. Sen jälkeen peruutetun testamentin edunsaajat kääntyivät poliisin puoleen. Heillä oli todistaja, jonka mukaan leski olisi polttanut alkuperäisen testamentin.

Poliisi käynnisti esitutkinnan epäillystä törkeästä petoksesta. Leski kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Todistaja ehti kuolla ennen esitutkintaa. Hän oli maininnut testamentin polttamisesta eräälle naiselle ja vahvistanut asian myös tekstiviestillä. Viestin sisältö ei ole selkeä.

Naisella ei ollut mahdollisesta polttamisesta omia havaintoja. Syyttäjän mukaan naisen kertomus onkin rinnastettavissa kuulopuheisiin. Syytteen nostamiseen se ei riitä.

Syyttäjä päätti syytteen nostamatta jättämisestä viime vuoden lopulla.

Jos rikosasia olisi johtanut syytteeseen ja tuomioon, peruutetun testamentin edunsaajat olisivat voineet hakea riita-asian tuomion purkua.

Lähes 200 000 euron omaisuus

Naisen jäämistö koostuu asuinkiinteistöstä sekä hänen ja hänen siskonsa puoliksi omistamasta osakehuoneistosta Helsingissä; asuinkiinteistö ja puolet osakkeesta ovat nyttemmin siirtyneet leskelle.

Petosepäilyn takia käräjäoikeus määräsi lesken omaisuutta vakuustakavarikkoon enintään 198 000 euron arvosta. Syyttäjän ratkaisun jälkeen takavarikko puretaan.

Myös lesken Helsingin käräjäoikeudelle jättämä hakemus osakehuoneiston yhteisomistuksen purkamiseksi ja osakkeitten myymiseksi yhteisomistajien lukuun on odottanut rikosasian ratkaisua.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat