Uutiset

Eduskuntavaalit 2019

Sari Hovila haluaa terveydenhuollon kentän ääneksi eduskuntaan

Sari Hovila haluaa tehdä perheille helpoksi muuttaa myö kaupungista maalle.

Joutsalainen opetushoitaja Sari Hovila pyrkii eduskuntaan keskustan ehdokkaana Keski-Suomen vaalipiirissä.

Mikä sinusta on näiden vaalien tärkein teema ja miksi? Onko joku mielestäsi tärkeä aihe jäämässä liian vähälle huomiolle?

– Vaaleissa tärkein teema on koulutuksen ja terveydenhuollon parissa. Asun itse maaseudulla, ja Suomessa tulee olla jatkossakin asutusta koko maassa.

Koulutuksesta on jo tarpeeksi leikattu, ja se näkyy esimerkiksi terveydenhuollossa. Sari Hovila

Lähipalveluiden tulee toimia niin, että perheen on helppo muuttaa esimerkiksi työn perässä kaupungista maalle. Kunnan tulee huolehtia siitä, että koulut toimivat ja niihin liittyvät koulukuljetukset toimivat sekä kunnallinen päivähoito on järjestetty lähipalveluna.

Kaksi edellistä hallitusta on leikannut koulutuksesta. Ovatko ratkaisut olleet oikeita, ja millaisia ratkaisuja koulutus tästä eteenpäin vaatii?

– Olen toiminut sairaanhoitajana akuuttihoidon parissa 16 vuotta, ja nyt olen ollut neljä vuotta opetushoitajana Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Minun työhöni kuuluu terveydenhuollon potilasasioiden opettaminen oppimisympäristöjen parissa sekä terveydenhuollon ja potilasturvallisuuden kehittäminen. Sairaanhoitajan työ on itselleni merkityksellistä.

Koulutuksesta on jo tarpeeksi leikattu, ja se näkyy esimerkiksi terveydenhuollossa. Kentälle tulevien uusien sairaanhoitajien kädentaidot ovat vähentyneet, kun koulu ei tarjoa lähiopetusta potilashoitoon liittyvissä asioissa vaan niitä on pikkuhiljaa siirretty sairaaloiden toteutettavaksi. Tämä koskee varmasti myös muitakin ammattialoja.

Miten sinä laittaisit suomalaisen vanhustenhuollon kuntoon?

– Nyt julkisuudessa puhutaan paljon vanhustenhoidosta. Olen saanut tutustua vanhustenhuoltoon sekä työni kautta sekä Joutsan kunnan perusturvalautakunnan puheenjohtajana.

Mielestäni julkisen terveydenhuollon tulee olla yhtä vahvana myös tulevaisuudessa, sekä terveydenhuollon tulisi ottaa koppi koko vanhustenhuollon sektorista. Näin saataisiin potilasturvallisuuden nimissä vanhustenhuolto samalle viivalle, ja vanhukset saisivat tasalaatuista hoitoa asuinpaikasta riippumatta.

Millaisia päätöksiä ja tekoja ilmastonmuutos vaatii Suomelta seuraavan vaalikauden aikana?

– Paljon puhuttu metsänhoito ja kunnollinen metsänhoito auttaa ilmastonmuutoksessa. Raivaukset ja harvennukset tulee tehdä metsään oikea-aikaisesti, millä vahvistamme hiilinielua. Sähköautoista kyllä puhutaan, mutta kaasuautot ovat jääneet huonolle huomiolle. Seuraava vaalikausi voisi paremmin edistää kaasuautoilua.

Miten kampanjoit, ja paljonko vaalikampanjasi maksaa? Miten rahoitat kampanjasi?

– Olen töissä koko vaalikampanjoinnin ajan, ja osallistun mahdollisuuksien mukaan. Tosin kierrän jo työkseni muutenkin, joten minulla ei ole ollut varsinaista kampanjan aloitusta. Kampanjassa maksetut mainokset ja vaaliesitteet maksetaan pääasiassa omasta rahapussista.

Miksi olet ehdokkaana? Ketä koet ensisijaisesti edustavasi?

– Minua pyydettiin mukaan, jotta puolueella on ehdokkaana myös terveydenhuollon edustaja, ja siksi vaaliteemanikin on: terveydenhuollon kentän ääni eduskuntaan!

Itä-Häme haastattelee ennen vaaleja sähköpostitse kaikki levikkialueensa kansanedustajaehdokkaat.

Kuka?

Sari Hovila

Ikä: 46 vuotta.

Kotipaikka: Joutsa.

Ammatti/koulutus: opetushoitaja (AmO), sairaanhoitaja (YAMK).

Puolue: Suomen Keskusta

Tärkeimmät nykyiset luottamustoimet: Joutsan kunnanhallituksen jäsen, Joutsan perusturvalautakunnan puheeenjohtaja. Keski-Suomen pelastuslaitoksen johtokunnan jäsen, Keski-Suomen keskustan piirihallituksen jäsen, Keski-Suomen sairaanhoitajaliiton hallituksen jäsen, Tehyn valtuutettu, Suomen Keskustan puoluevaltuuston jäsen, SPR Jyväskylän osaston hallituksen puheenjohtaja.

Perhe: aviomies ja kaksi yläastelaista poikaa.

Harrastukset: ulkoilu, kuntosali ja metsänhoito.

Itä-Häme
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat