Uutiset

Ammattilaiset suksivat joukolla metsään

Itä-Hämeessä kisattiin metsätaidoissa ja hiihdossa. Metsäammattilaisia tuli Hartolaan ja Joutsaan pitkin Suomea.

Metsäammattilaiset kisasivat viikonloppuna metsätaidoissa ja hiihdossa Itä-Hämeessä. Suomen Metsäurheiluliiton 72. SM-talvimestaruuskilpailut käytiin perjantaina Hartolassa ja lauantaina Joutsassa.

Hartolassa kilpailuun osallistui 122 henkeä, Joutsassa 150. Kilpailijat tulivat koko Suomen alueelta, Ahvenanmaalta Kittilään. Miehiä oli naisia enemmän.

Metsätaitokilpailussa mitattiin sekä metsäalan tietämystä että hiihtoon käytettyä aikaa.

Nykyään arvostetaan teknistä osaamista. Kilpailija Arto Salonen

SM-kilpailujen tarkoitus on pitää yllä metsäammattilaisten ammattitaitoa ja osaamista.

Kilpailun johtaja Pertti Mäkinen Hartolasta kertoi, että tehtävät olivat sellaisia, joihin jokaisen metsäammattilaisen pitäisi lähtökohtaisesti osata vastata.

– Mutta ei sellaista ammattilaista olekaan, joka osaisi vastata kaikkiin kysymyksiin oikein, hän totesi.

Rasteilla kysyttiin muun muassa runkolukua hehtaaria kohti, puun keskiläpimittaa ja puun pituutta.

Kilpailujen järjestelyvuorossa oli Heinolan seudun metsäammattimiehet Vastuu.

Mäkinen harmitteli, että yleinen kiinnostus metsätaitokilpailuun on vähentynyt vuosien varrella. Yksi selitys on joukon ikääntyminen.

Ala on myös muuttunut.

– Nyt uskotaan, että kaikki tieto löytyy tietokoneelta ja asiat hoidetaan sen avulla. Meinaa olla unohtunut, että kyllä siellä metsässäkin pitäisi käydä, Mäkinen sanoi.

Osallistujat ottivat SM-kilpailun tosissaan. Suomenmestaruustasolla ero kilpailijoiden välillä voi olla kova.

Yksi molempina päivinä kilpailleista oli Laukaassa asuva Arto Salonen, entinen sysmäläinen.

Metsätalousinsinööriksi kouluttautunut Salonen toimii nykyisin yrittäjänä ja tekee metsurin hommia.

Salonen on osallistunut metsätaitokisoihin säännöllisesti jo opiskeluajoista lähtien. Myös kesäkisat ovat hänelle tuttuja.

– Tämä on vaikea laji. Vaikka kisoissa menee hyvin ja luulee hallitsevansa asiat, sitten tulee seuraava kilpailu ja onkin tuloslistan loppupäässä, hän tuumasi.

Lauantaina Joutsassa Salonen yritti keskittyä etenkin tehtäviin.

– Tuntuma oli hyvä, ja tehtävät tuntuivat selkeiltä. Suksetkin toimivat hyvin, keli oli liukas, yleiseen sarjaan osallistunut mies sanoi.

Arto Salonen on Pertti Mäkisen kanssa samaa mieltä siitä, että metsäammattilaisten pitäisi mennä nykyistä useammin metsään.

– Nykyään arvostetaan lähinnä teknistä osaamista. Maastoon menoa yritetään välttää mahdollisimman paljon, hän sanoi.

Metsänhoitotöissä käytetään apuna muun muassa satelliittikuvia.

SM-kisat vaativat tolkuttoman määrän talkootyötä. Kisapäivinä toimitsijoita oli Heinolasta, Sysmästä, Luhangasta ja Joutsasta, yhteensä 80 henkilöä.

Hartolalainen metsäasiantuntija Pentti Ripatti toimi Hartolan talkoojoukon vetäjänä. Hän kertoi, että kisojen valmistelut aloitettiin jo syksyllä koealojen mittauksilla.

– Sitten alettiin suunnitella kisaorganisaatiota ja kutsuja. Myös ohjelmavihko vaati paljon työtä, hän mainitsee.

Kilpailupäivinä vapaaehtoisia tarvittiin muun muassa kahvioon ja tuloslaskentaan.

Talvimestaruuskilpailut

Tuloksia

SM pikakilpailu 8.3.2019 Hartola:

1. Mikko Saarinen JYMY

2. Pekka Linjala KUMU

3. Ari Martikainen JYMY

4. Martti Huusko KUMU

5. Pentti Minkkinen KUMU

Yleinen sarja Joutsa 9.3.2019:

1. Valtonen Raino PKMU

2. Seppo Hurri ESMU

3. Esko Taipalus EPMU

4. Pekka Noponen JYMY

5. Pekka Linjala KUMU

Taitosarja 9.3.2019 Joutsa:

1. Kari Hänninen KUMU

2. Matti Vikainen ESMU

3. Veikko Heikkinen PPMU

Hartolan pikakilpailun joukkueviestin voitti KUMU 1.

Voittajaksi piirien välisessä kilpailussa Joutsassa tuli JYMY:n ykkösjoukkue.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat