Uutiset

Eduskuntavaalit

Pertunmaalainen yrittäjä Otso Paakkinen lopettaisi koulutusleikkaukset ja nostaisi omaishoidon arvoonsa.

Otso Paakkinen lisäisi uusiutuvan energian käyttöä. Kuva: Picasa

Pertunmaalainen yrittäjä Otso Paakkinen pyrkii eduskuntaan Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.

Mikä sinusta on näiden vaalien tärkein teema ja miksi? Onko jokin mielestäsi tärkeä aihe jäämässä liian vähälle huomiolle?

– Vanhusten ja sairaiden hoito: kuinka kansainväliset terveysjätit valloittivat Suomen, mutta omaishoidolle ei löydy kunnon resursseja. Alueiden kehityserot: pidetään koko Suomi elinkykyisenä, on huolehdittava maakuntien ja maaseudun elinvoimaisuudesta, ei keskitytä vain suuriin kaupunkeihin.

Koulutuksesta leikkaaminen on tulevaisuuden tuhoamista. Loppu leikkaamiselle. Otso Paakkinen

Tuloerojen kasvaminen on huolestuttavaa ja jäänyt liian vähälle huomiolle.

Kaksi edellistä hallitusta on leikannut koulutuksesta. Ovatko ratkaisut olleet oikeita. ja millaisia ratkaisuja koulutus tästä eteenpäin vaatii?

– Koulutuksesta leikkaaminen on tulevaisuuden tuhoamista. Loppu leikkaamiselle. Nyt on kuunneltava opettajien ja oppilaiden näkemyksiä uudesta suunnasta.

Miten sinä laittaisit suomalaisen vanhustenhuollon kuntoon?

– Suosimalla kotimaisia hoivapalveluja monikansallisten sijaan sekä valvontaa lisäämällä. Omaishoito on nostettava arvoonsa, ja siitä on saatava riittävä korvaus. Myös ikäihmisten edullisiin liikunta- ja virkistyspalveluihin tulisi panostaa, se on ennaltaehkäisyä.

Millaisia päätöksiä ja tekoja ilmastonmuutos vaatii Suomelta seuraavan vaalikauden aikana?

– Uusiutuvia energiamuotoja, aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergiaa, on suosittava. Metsätalous tulee toteuttaa ekologisesti kestävällä tavalla, muun muassa jatkuvan kasvun menetelmiä hyödyntäen. Kierrättämiseen ja jätteiden asialliseen lajitteluun voi jokainen kiinnittää huomiota.

Miten kampanjoit ja paljonko vaalikampanjasi maksaa? Miten rahoitat kampanjasi?

– Kierrän vaalipiiriä ja tuon itseäni ja ajatuksiani esille. Omalla rahalla eduskuntaan.

Miksi olet ehdokkaana? Ketä koet ensisijaisesti edustavasi?

– Koen, että minulla on annettavaa Suomen politiikkaan. Olen kiitollinen suomalaisuudestani ja haluan olla mukana ylläpitämässä tätä hienoa yhteiskuntaa. Koen tietyllä tavalla olevani myös sen velkaa.

Koen edustavani pienituloisia, sekä ihmisiä jotka nauttivat maalla olosta, luonnosta ja kiireettömyydestä.

Kuka?

Otso Paakkinen

Ikä: 35.

Kotipaikka: Pertunmaa.

Ammatti/koulutus: sähköinsinööri, yrittäjä.

Puolue: Seitsemän tähden liike r.p.

Tärkeimmät nykyiset luottamustoimet: Pertunmaan kunnanvaltuuston varajäsen sitoutumattomana 2017-.

Perhe: puoliso.

Harrastukset: Kuntosali, kahvittelu, kesäteatteri, leppostelu.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat